Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutelaan rakennetaan uusi luontopolku – reitin tieltä kaadetaan puita

Uusi luontopolku perustetaan Uutelan itärannalle, Särkkä- ja Skatanniemen väliin. Skatanniemen tykkipatterin pohjoispuoliselle kallionrinteelle rakennetaan portaat reitin turvallisuuden varmistamiseksi.

Alueelta kaadetaan 20 kaupungin vaaralliseksi arvioimaa puuta ja maahan pudotetaan myös neljä konkeloa eli toista puuta vasten nojaavaa puuta. Samalla raivataan pois tykkipatterin päälle kaatuneita puita.

Kaikki jätetään lahopuiksi viereiseen metsään.

Kaupungin mukaan puut voivat kaatua tulevan luontopolun päälle, minkä takia ne pitää kaataa. Kapeilta polkukohdilta joudutaan kaatamaan puita, jotta rakennusmateriaaleja pystytään kuljettamaan paikalle.

Kaadot alkavat huomenna 23. maaliskuuta ja päättyvät kuun loppuun mennessä. Näin työt saadaan päätökseen ennen lintujen pesimäaikoja, jotka ajoittuvat Suomessa pääosin huhti-heinäkuulle.

Skatanniemen tykkipatteri on ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitus. Vuonna 1916 rakennetussa linnoituksessa on varastoja, suojahuoneita miehistölle ja paikat neljälle tykille, joilla oli tarkoitus suojella Helsingin itäistä merialuetta. Se on ainoa Viaporin meririntaman tukikohta, joka sijaitsee mantereella.