Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luonnonsuojelijoiden valitus keskeytti Mannerheimintien jättiremontin Hesperianpuistossa – työt saattavat seisoa lähes vuoden

Päätös syntyi pikavauhdilla. Jos Mannerheimintien remontin valmistuminen venyy, sillä on vaikutuksia kaikkiin Helsingin tuleviin remontteihin.

Helsingin hallinto-oikeuteen tehty valitus estää Mannerheimintien remonttiin liittyvien puiden kaatamisen Hesperian puiston alueella. Valituksen teki Kaupunkiluontoliike ry, joka on huolissaan muun muassa alueen läpi kulkevasta liito-orava- ja lepakkokannasta.

Valitus voi hidastaa koko Mannerheimintien remontin valmistumista.

Yksikön päällikkö Liisa Taskila kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että tiistaina ennen kieltoa joitakin puita ennätettiin kaataa.

– Puiden kaatamisessa ei edetä kielletyillä alueilla ennen kuin asiasta tulee päätös. Eilen olemme saaneet kaadettua Mannerheimintien länsipuolelta katupuut, ja työnaikaiset liikennejärjestelyt on tehty viime yönä. Tällä hetkellä työt etenevät ihan sujuvasti. Jos päätös venyy oikeasti tosi pitkälle niin sitten itäpuolella töitä ei puiston kohdalta pystytä tekemään, Taskila sanoo.

Päätös vaikuttaa Taskilan mukaan alueella liikkumiseen ja tukimuurin töihin.

Taskila sanoo, että Mannerheimintien remontin valmistuminen vaikuttaa laajasti kaikkiin Helsingin tuleviin remontteihin.

Kaupunkiluontoliike Ry teki 8. maaliskuuta vaatimuksen Uudenmaan ely-keskukselle toimenpidekiellon määräämisestä Mannerheimintien remonttiin liittyvien Töölönlahden puistopuiden kaatamiselle. Ely-keskus päätti 15. maaliskuuta, että se jättää vaatimuksen tutkimatta.

Tämän jälkeen Kaupunkiluontoliike teki ely-keskuksen päätöksestä valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen, joka teki eilen pikavauhtia välipäätöksen puiden kaatamisen kieltämisestä.

Hallinto-oikeuden mukaan tämäntyyppisten valitusten käsittelyaika on keskimäärin noin 10 kuukautta.

Jos hallinto-oikeus päättää, että ely-keskuksen pitää tutkia vaatimus, palautuu se vielä ely-keskukseen käsittelyyn.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä, ettei Hesperian puiston puita kaadeta ainakaan kesän aikana.

Taskila toivoo, että valitus käsiteltäisiin mahdollisimman pikaisesti. Hänen mukaansa kaupunki seisoo sen takana, että kaikki tarvittavat selvitykset on tehty ja katusuunnitelma sopeutuu lainvoimaiseen asemakaavaan, joka hyväksyttiin 38 vuotta sitten.

Kaupunki kertoi tällä viikolla, että Mannerheimintien peruskorjauksessa uusitaan kadun puurivejä. Postikadun ja Runeberginkadun välisellä osuudella kaadetaan noin 90 puuta. Puiden kaadoista on päätetty Mannerheimintien eteläosan katusuunnitelmassa.

Toimenpidekielto koskee myös Hesperian esplanadin ja Töölönkadun välisen osuuden katupuita.

Myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy) on huolissaan puiden kaatamisesta, koska katutyöt uhkaavat alueen luontoarvoja.

– Ymmärrämme, että välttämättömän katuremontin takia puita täytyy kaataa. Mutta onko kaupunki tosiaan vakavasti miettinyt, millä lailla ja missä puita voisi säästää enemmän. Isot puut ovat kaupunkilaisille rakkaita ja eläimille – kuten linnuille ja lepakoille, tärkeitä. Ne ovat myös hiilivarasto ja hiilinielu, jonka korvaaminen pienempiä puita istuttamalla vie todella pitkän ajan, Helsyn puheenjohtaja Noora Kaunisto sanoo tiedotteessa.

Myös Helsy on valmistellut valittavansa Uudenmaan ELY-keskukseen katutöiden keskeyttämiseksi.