Huhtikuun alussa Glenn Gassen aloittaa työt maahanmuuttojohtajana.
Helsingin maahanmuuttojohtajana pian aloittavalla Glenn Gassenilla, 41, on hieno kasvutarina. Kun Gassen vuonna 2009 muutti Saksasta Suomeen, hän osasi viisi sanaa: kiitos, kippis, moi, ole hyvä ja tervetuloa. Nyt hän puhuu suomea sujuvasti ja puhetta riittää.
Viikon kuluttua maanantaina Gassen ryhtyy johtamaan kaupungin uutta maahanmuuttoyksikköä ja saa johdettavakseen 16 alaista.
– Olen todella innoissani. Meillä on hyvä tiimi ja hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, että Helsinki menestyy.
Työ on toistaiseksi voimassaoleva. Palkka on 7 100 euroa. Uusi työpaikka sijaitsee Business Helsingin tiloissa Kansakoulukadulla Kampissa.
Monialaista yhteistyötä tehdään Kauppakamarin, SAK:n, TE-keskuksen, Kelan, Espoon ja Vantaan kaupunkien, Digi- ja väestötietoviraston sekä Maahanmuuttoviraston kanssa, jotka ovat kumppaneita International House Helsinki -palvelussa.
Maahanmuuttojohtajan paikkaa Gassen kertoo hakeneensa, koska koki, että oma työkokemus vastasi tehtävää, työ on merkityksellistä ja hänellä itsellään on kokemusta siitä, mitä on tulla maahanmuuttajana Suomeen.
– Olen itsekin maahanmuuttaja ja kävin kotoutumiskurssin tultuani Suomeen.
Entä minkälaiseen palautteeseen uusi johtaja myös maahanmuuttokriittisessä ajassa tehtäväänsä ryhtyy?
– Olen varautunut kaikenlaiseen palautteeseen, mutta haluan keskittää energiani siihen, että Helsingistä tulee entistäkin elinvoimaisempi.
Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan.
Helsingin kaupunki edistää proaktiivisesti kotoutumista ja työperäistä maahanmuuttoa.
– Ne molemmat vastaavat yritysten kasvavaan työvoimakysyntään ja lisäävät kaupungin elinvoimaa.
Kielitaidon merkitys nousee Gassenin puheessa monesti esille puhuttaessa maahanmuuttajien aseman ja kotouttamisen parantamisesta.
Itse hän kertoo oppineensa suomen kielen noin vuodessa. Aiemmin kansainvälisissä töissä englannin ja saksan puhumisen sijaan oli hyvä, että ensimmäisessä työpaikassa Espoon kaupungilla työkieli oli suomi.
– Espoossa täytyi puhua suomea koko päivän. Se oli minulle onnenpotku, Gassen hymähtää.
Kotona Lauttasaaressa vaimon kanssa puhutaan suomea. Kolmen lapsen kanssa yhteinen kieli on saksa.
– Viihdyn Suomessa ja olen kotoutunut tänne hyvin. Ystävät ja perhe ovat täällä. Olen myös nauttinut tehdä töitä suomalaisten kanssa. Suomalaisessa liike-elämässä on matala hierarkia. Siinä on paljon kiinnostavaa ja innostavaa.
Uraa liike-elämän puolella aiemmin tehneen Gassen puheessa vilahtelee vahvasti myös puheet maahanmuuttajien työllistymisestä ja sen merkityksestä. Helsinki palkkasi maahanmuuttojohtajan kanssa samaan aikaan myös uuden työllisyysjohtajan, jonka kanssa tullaan tekemään yhteistyötä. Aiemmin tehtävät oli yhdistetty. Tehtävät eriytettiin, kun entinen työllisyys- ja maahanmuuttojohtaja Ilkka Haahtela siirtyi Maahanmuuttoviraston ylijohtajaksi.
Helsingin elinovimaisuuden kannalta on Gassen mukaan tärkeää, että yritykset voivat kasvaa. Työelämä tarvitsee maahanmuuttajia.
– Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Työvoiman saatavuus voi olla este yrityksen kasvulle. Haluan omalla työlläni näyttää, että maahanmuutto lisää kasvua Helsinkiin.
Suurimmat haasteet uudessa työssä tulevat Gassenin mukaan liittymään kotoutumiseen.
– Kotoutumista pitää edistää vielä paremmin ja laajemmalle ryhmälle. Työllistyminen on siinä merkittävä asia.
Myös kaupungilla on maahanmuuttajille merkittävä rooli varhaiskasvatuksesta ammatilliseen kolutukseen.
– On tärkeää, että kaikki tulevat osaksi yhteiskuntaa. Varsinkin kotona lapsiaan hoitavien työllistyminen on vaikeaa. Siksi on tärkeää luoda palveluita, jotka helpottavat työllistymistä.
Uudessa työssä pääpaino on keskittyä maahanmuuttoon ja kotoutumiseen, työperäisen maahanmuuton lisäämiseen, kansainvälisten osaajien houkutteluun ja asettautumispalveluihin. Se tarkoittaa tukea, joka liittyy muun muassa kielen oppimiseen.
Tulevina vuosina edessä tulee olemaan myös isoja muutoksia. Maahanmuuttajien määrä tulee kasvamaan entisestään. Maahanmuuttajien kotoutumispalvelut siirtyvät kaupungille vuoden 2025 alussa. Tällä hetkellä vastuita on jaettu valtakunnallisten toimijoiden kanssa.
– Kaupunki saa lisää vastuuta kotouttamisessa ja työllistymisessä. Silloin voidaan myös paremmin itse vaikuttaa siihen, miten kotoutuminen onnistuu, Gassen sanoo.
Korjaus 25.3. kello 16.45: Kuvatekstiin korjattu Gassenin alaisten oikea määrä.