SDP:n Ville Jalovaara kysyy, ovatko kaupungin asuntotuotantotavoitteet liian suuret.
Yli kaksi kolmasosaa (72%) Helsingin Uutisten vaalikoneeseen vastanneesta ehdokkaasta ei hyväksy ajatusta, että kaupungin kasvu pitää mahdollistaa, vaikka se vaatisi lähiluonnon rakentamista. Perussuomalaisten ehdokkaista lähes kaikki ovat väitteen kanssa eri mieltä.
– Kaupungin kasvu ei ole mikään itseisarvo, vaan tärkeintä on pitää kaupunki asukkailleen viihtyisänä. Kaikkien ei tarvitse mahtua asumaan Kehä III:n sisäpuolelle, Nuutti Hyttinen (ps.) perustelee vastaustaan HU:n vaalikoneessa.
Myös vasemmistoliiton ehdokkaista lähes kaikki asettavat lähiluonnon rakentamisen edelle.
– Helsingin kasvu voi jatkua tiivistämällä kaupunkirakennetta, ottamalla käyttöön hukkatilaa ja tietyillä alueilla rakentamalla ylöspäin. Helsinkiläiset ansaitsevat lähiluontoa, myös isompia metsäalueita pelkkien puistikoiden lisäksi, Pinja Vuorinen (vas.) sanoo.
Kokoomuksen Heikki Pursiaisen mielestä kaupunkilaisilla pitää olla mahdollisuus liikkua luonnossa kodin lähellä, mutta kaupungin kasvu vaatii rakentamista myös uusille alueille.
– On kuitenkin selvää, ettei uutta Helsinkiä voi rakentaa ilman, että rakennetaan myös aiemmin rakentamattomalle maalle. Luonnonsuojelu on yleisesti järkevää keskittää sinne, missä maa on halpaa eikä Suomen kalleimmille maa-alueille.
SDP:n Ville Jalovaara pitää lähiluontoa tärkeänä.
– Helsingillä on kovat asuntotuotantotavoitteet. On arvioitava, ovatko ne liiankin suuret, kun kasvupaineet näyttävät rauhoittuvan, Jalovaara kirjoittaa vaalikoneessa.
Vihreiden Thomas Coel kannattaa puolestaan rakentamista jo käytössä oleville alueille.
– Meillä on paljon tilaa rakentaa valtateiden varteen, metro- ja juna-asemien päälle, uusien ratikkayhteyksien varrelle, pelloille sekä parkkikentille niin, että parkkipaikat ovat rakennusten alla.
RKP:n Kent Ketomäki muistuttaa, että luonto tukee hyvinvointia.
– Ensiksi pitäisi katsoa voiko alueita uudistaa ja rakennuttaa korkeampia taloja, Ketomäki sanoo.
Suomen Kommunistisen Puolueen Tiina Sandbergin mukaan rakentamista voitaisiin keskittää lähellä oleviin kaupunkeihin.
– Rakentamiselle on tilaa lähikaupungeissa ja joukkoliikennettä kehittämällä nämä alueet saadaan oikeasti osaksi toimivaa pääkaupunkiseutualuetta.
Kaikki keskustan ehdokkaat ovat väitteestä eri mieltä.
– Myös Helsingissä on turvattava kaupunkilaisille oikeus puhtaaseen lähiluontoon, Riikka Vaaja (kesk.) perustelee HU:n vaalikoneessa.
Väite jakaa kristillisdemokraattien ehdokkaita, puolet vastustaa ja puolet on samaa mieltä.
– Rakentaminen vaatii aina lähiluonnon rakentamista. Vaihtoehtoina rakentamiselle ovat asuntojen hintojen ja vuokrien nousu sekä tarvittavien työntekijöiden menettäminen joko veronmaksajina lähikunnille tai kokonaan, Arto Antturi (kd.) kirjoittaa.