Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paljonko ruuhka pidentää ajoaikaa? Kehä III:n uudet opasteet kertovat pian muun muassa tämän

Ruuhkassa istujan ei pian enää tarvitse Kehä III:lla miettiä, kauanko matkanteko vielä viivästyy, sillä uudet tiedotusopasteet kertovat oletetut ajoajan poikkeamat sekä ennakkotiedot ruuhkautuneista tieosuuksista.

Uusia opasteita aletaan asentaa huhtikuussa ja uudet ominaisuudet tulevat koekäyttöön tulevana syksynä, kertoo Fintraffic tiedotteessaan.

– Silloin sitä vielä testataan. Jos huomataan jotain säädettävää, tehdään vielä parannuksia. kertoo avo-osuuspalvelun palvelupäällikkö Jarkko Johansson puhelimitse.

Hänen mukaansa säätö- ja seurantajakso kestää noin kolme kuukautta.

Ajoajan poikkeama- ja ruuhkatiedotus otetaan ensimmäisenä käyttöön Kehä III:lla Turunväylän (Valtatie 1) ja Porvoonväylän (Valtatie 7) välillä.

Uudet opasteet näyttävät Johanssonin mukaan kutakuinkin samanlaisilta kuin nykyiset, mutta niiden tekniikka muuttuu.

Uudenlaiset opasteet käyttävät Waze-sovelluksen tietoja. Waze on liikennesovellus, jonka palveluihin kuuluu muun muassa reaaliaikainen liikenneraportointi.

Fintraffic on mukana Wazen Waze for cities -ohjelmassa, jossa se paitsi saa hyödynnettyä Wazen tietoja, myös jakaa omia liikennetilannetietojaan sovellukselle.

Tiedotteen mukaan yhteistyö on osa Fintrafficin tavoitetta luoda entistä kattavamman tietopohjan liikenteen ja logistiikan käyttäjille.

Korjattu 29.3.2023 klo 14.14: Korjattu Fintrafficin nimi.