Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moni nuori aikuinen ei tiedä ketä äänestää, mutta arvot löytyvät läheltä – Titi, 18: "On tärkeää, että nuoret huomioidaan"

Moni nuori ei vielä tiedä ketä äänestää. HU jalkautui ja kysyi arvoista.

Nuorista äänestäjistä moni pohtii vielä sopivaa ehdokasta. Helsingin Uutiset jalkautui eri puolille kaupunkia kyselemään nuorten ajatuksia vaalien alla ja sitä, minkälaiset arvot ovat tärkeitä.

Viikin Prisman kupeessa kuuden parikymppisen nuoren miehen porukasta viisi ei ole vielä päättänyt ehdokastaan. Erik Vaahtera, 18, on. Muun muassa talousasiat kiinnostavat.

– Valtion velka on kasvanut paljon. Viime aikoina on puhuttu paljon myös väkivaltarikollisuuden kasvusta ja siitä että Suomessa on liian lyhyet tuomiot.

Ensimmäistä kertaa äänestävän Vaahteran mielestä omaa äänioikeutta on tärkeää käyttää.

– Hallitus muodostuu niistä ihmistä, joita kansa on halunnut.

Viikin lukiossa opiskeleva Titi, 18, kertoo äänestävänsä SDP:tä. Arvot tulevat muun muasa kotoota.

– Mun iskä on ollut mukana puolueen toiminnassa.

Titi listaa tärkeiksi asioiksi muun muassa mielenterveyteen, koulutukseen ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat.

– On tärkeää, että nuoret huomioidaan.

Viikissä myöskään kolmen nuoren naisen porukasta kukaan ei osaa vielä sanoa, ketä äänestää. Helmi Sonkeri, 20, arvelee, että se johtuu nuoresta iästä.

– Kun on nuori, niin sitä ole ihan niin kiinnostunut näistä asioista.

Kolmikko aikoo kuitenkin äänestää. Mila Lönnqvist, 20, arvelee, että sopiva ehdokas löytyy ennen vaalipäivää vaalikoneesta.

– Mulle ympäristöasiat ovat tärkeitä.

Heidi Blomster, 20, sanoo, että opiskelijoiden asiat kiinnostavat.

– Ajankohtaiset asiat ylipäätään kiinnostavat ja se, että aiotaanko opintotukea leikata.

Nuoria houkutellaan äänestyspaikoille Helsingissä ilmaisilla hot dogeilla. Näin on muun muassa Jakomäessä. Jakamisesta vastaavat ruoankuljetuspalvelu Foodora ja Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.

Tarkoituksena on innostaa etenkin matalan äänestysprosentin alueilla asuvia nuoria äänestämään. Esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa alle 24-vuotiaiden äänestysprosentti oli 55.

Kaivopuiston rannassa istuskelevat Jasmin Ollilla, 27, ja Oskari Piirtola, 27, sanovat, että moni viime aikoina keskustelussa ollut asia on tärkeä, mutta päällimmäisenä nousevat talousasiat. Ne liittyvät myös omiin opintoihin ja työhön pankkialalla.

– Ylipäätään kiinnostavat sellaiset asiat, jotka liittyvät yliopisto-opiskeluun ja lapsiperheisiin. En tukisi näihin tehtyjä leikkauksia, Piirtola toteaa.

Omaa ehdokasta ei ollut helppo löytää, vaikka puolue on selvillä. Oma ehdokas löytyy kokoomuksen listalta. Piirtola aikoo äänestää nuorta ehdokasta.

– Toivoisin, että poliitikkojen keski-ikä laskisi ja nuorempia olisi enemmän ehdolla.

– Itse etsin naisehdokasta, joka olisi lähellä omaa ikää. Tärkeämpää on kuitenkin se, mitä asioita ehdokas ajaa kuin että pitäisi olla nainen, Ollilla toteaa.

Töölön lukiota käyvä Vadim Aldychev, 17, ei pääse äänestämään vielä näissä vaaleissa, mutta monet arvot ovat tärkeitä.

– Tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus ja se että elintaso olisi hyvä. Ei olisi hätää perustarpeista ja kaikki saisivat apua.

Ukrainalaisten auttaminen on lukiolaisesta tärkeää. Viimeaikaiset lakot ovat yksi esimerkki Aldychevin mukaan siitä, että monelta alalta löytyy parannettavaa. Puoluekantaansa Aldychev ei vielä osaa sanoa eikä ole sitä miettinyt.

– Ehkä sitten ensi vuonna sitten, Aldychev toteaa vuoden kuluttua tammikuussa käytävistä presidentinvaaleista.