Jääkiekkoseura Jokerien ympärillä on tapahtunut tällä viikolla. Seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön Jokerit Helsinki oy:n tuoreeseen osakeantiin lähti mukaan liikemies Antti Mantila, joka sijoitti yhtiöön 101 800 euroa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Mantila sai haltuunsa tuhat osaketta yhtiön kaikkiaan 17 400 äänioikeudellisesta A-osakkeesta. Hänet on myös nimetty yhtiön hallitukseen.
Elokuvatuottaja Markus Selin osallistui osakeantiin 81 440 eurolla. Summalla irtosi 800 A-osaketta, ja ne merkittiin Selinin yhtiölle Hail Mary oy:lle. Myös Selin istuu Jokerit Helsinki oy:n hallituksessa.
Äänioikeudellisten A-osakkeiden lisäksi Jokerit Helsinki oy:llä on 1 000 äänivallatonta B-osaketta.
Tänään 31. maaliskuuta on viimeinen päivä jättää lisenssihakemus Mestikseen. Jokerit on saanut jo ehdollisen paikan sarjaan. Lisenssihakemukset käsitellään Jääkiekkoliiton lisenssikomiteassa. Se, onko Jokerit Helsinki oy jo jättänyt hakemuksen, ei ole julkista tietoa.
Lisenssihakemusten käsittelylle ei ole määritelty tarkkaa aikarajaa. Viime vuonna Jääkiekkoliiton lisenssikomitea päätti Mestis-lisensseistä 11. toukokuuta.