Vallilan jättikirppiksen nimi ja konsepti vaihtuvat. Viime syyskuussa avattu Bewe lopetti toimintansa maaliskuussa. Tilalle avataan 2. toukokuuta Bella-kirppis.
260-pöytäinen Bella keskittyy itsepalvelukirpputoriin, jossa myyjä varaa pöydän viikoksi. Bewessä oli päiväpaikkoja.
– Meillä ei ole 1990-luvun juttua, joissa myyjä olisi itse paikalla. Tavarat voi jättää myös meidän hinnoiteltaviksi, sanoo yrittäjä Mikko Paavola.
Bella-kirppis toimi aiemmin Vantaan Porttipuistossa ja Myyrmäessä. Sen toiminta päättyi joulukuussa, jolloin Paavola ja yhtiökumppani Tuukka Tikkanen ostivat liiketoiminnan itselleen.
He pyörittävät Jussin jättikirppistä Kotkassa ja Porvoossa.
Bewe-kirppis loppui Vallilassa koska asiakkaita ei ollut tarpeeksi.
– Lopetimme asiakkaiden vähyyden vuoksi. Homma ei enää toiminut. Tämä oli varmasti ainoa vastaavalla tavalla vuoden ympäri toimiva kirppis, Teukka Ulander kertoo.
Bellan Mikko Paavola pitää Kuortaneenkadun sijaintia hyvänä.
– Pidän paikkaa erittäin vetovoimaisena. Oma parkkipaikka on iso etu.
Bewen toiminta jatkuu Eastonin parkkipaikalla Itäkeskuksessa sunnuntaisin. Kesäkausi alkoi huhtikuussa ja jatkuu lokakuulle.