Hän sanoo kokeneensa naapurusvuosien aikana uhkailua, maalittamista ja häneen on käyty kiinnikin.
Lahikainen sanoo, ettei hän ole juossut karkuun, vaan mennyt tilanteisiin tarvittaessa voimalla "Hermannin slummin" kasvattina, kuten hän nimeää lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupunginosaa.
– Olen kuitenkin 68-vuotias, voi tulla se päivä kun en pärjää, Lahikainen perustee takaoven käyttöä.
Symppis on kaupungin sosiaali- ja terveysneuvontapiste, joka tarjoaa erilaisia päihdepalveluja mukaan lukien puhtaita huumeidenkäyttövälineitä. Tiloissa käy keskimäärin 200 asiakasta päivässä. Vilkkaimpina päivinä jopa 400. Paikalle saa tulla päihtyneenä.
Lahikaisen vuonna 1997 perustama ravintola Idän Pisteen sekä Symppiksen ovet ovat samassa syvennyksessä Turunlinnatien varrella. Ravintola tunnetaan muun muassa karaokesta.
Koko yhteiselon ajan Lahikainen on toiminut aktiivisesti päästäkseen eroon samaan taloyhtiöön kuuluvasta naapuristaan, jonka hän katsoo heikentäneen liiketoimintaansa ja omistamansa liiketilan arvoa.
Hän on ollut yhteydessä kaupungin virkamiehiin, poliitikkoihin ja toimittajiin.
Se on ehkä tuottanut tulostakin. Kaupungin lupaviranomaiset ovat katsoneet, että Symppis toimii nykyisissä tiloissaan rakennusluvan vastaisesti. Toiminnan on määrä loppua kyseisessä tilassa vuoden lopussa.
Ravintolan ja Symppiksen välistä on kulku kaikille avoimeen rappukäytävään, josta pääsee muun muassa yksityisen lääkäriaseman tiloihin ja Tallinnanaukiolle. Perjantaina rapusta löytyi käytetty ruisku. Sami Kuusivirta
Nytkin ollaan liikkeellä Lahikaisen toimitukseen lähettämien kuvien vuoksi, jotka kuvaavat yrittäjän mielestä sitä, kuinka Symppiksen vaikutukset ulottuvat sen seinien ulkopuolelle.
Ensin poiketaan rappukäytävässä, josta löytyy verinen ruisku.
– Nythän tämä on yllättävän siisti, Lahikainen toteaa rapusta, jonka kautta asiakkaat voivat kulkea Turunlinnantieltä muun muassa Terveystalon ja kauneushoitolan tiloihin sekä Tallinnanaukiolle ja parkkihalliin.
Pysäköintihallin seinustoille kertyneiden roskien seassa on useita ruiskujen kuoria, steriilien pyyhkeiden kääreitä ja verisiä taitoksia.
– Kukaan ei siivoa tätä, vaikka olen monta kertaa asiasta ilmoittanut. Voit vain kuvitella, millaista täällä on illalla. Eihän tänne kukaan uskalla tulla.
Kaksi vartijaa kulkee hallissa jotain hakien.
Turunlinnantien vareesa oleva parkkihalli on rujossa kunnossa. Sami Kuusivirta
Pyynnöstä menemme ravintolaan pääoven kautta. Yhteisessä ovisyvennyksessä parveilee kymmenkunta miestä. He eivät kiinnitä ravintoloitsijaan tai hänen vieraisiinsa juuri mitään huomiota.
Lahikainen toteaa, ettei häneen suinkaan aina kohdistu uhkailua.
– Jokus joku sanoo "tehkää tietä, omistaja tulee".
– Mutta ei siellä tarvitse olla kuin yksi sekopää joukossa...
Heti ravintolan oven takana on kymmeniä pulloja olutta ja viinejä illan yksityistilaisuutta varten.
Lahikainen kertoo purkaneensa tukkukuorman hetkeä aiemmin. Se on ainoa paikka tuoda tavaraa ravintolaan.
– Ajan auton tuohon eteen ja kannan juomat eteiseen. Pidemmälle en uskalla lähteä peräluukun ollessa auki.
Ravintoloitsija on purkanut tukkulastin ravintolansa eteiseen. Sami Kuusivirta
Suljetusta ravintolasta on suora näköyhteys ovisyvennyksessä seisoskeleviin. Heitä valvoo myös Symppiksen puolelle asennettu kamera.
Paikalla parveilee parhaimmillaan lähes parikymmentä ihmistä.
Ihmiset juttelevat pienemmissä porukoissa, nauraa röhöttävät ja polttavat. Joku hörppii olutta, useampi on katseen perusteella päihtynyt. Yksi tasapainoilee skeittilaudan päällä.
Valkoisista muovipusseista jaetaan puhtaita huumeiden käyttövälineitä, kuten injektioruiskuja. Ravintolan ikkunoihin nojaileva mies räpsäyttelee joustavaa kiristyssidettä käsissään. Sen avulla saadaan laskimo esille.Yhdellä on käsissään siniset muovihansikkaat.
Paikalle tulee myös henkilöitä, jotka eivät näytä menevän Symppikseen.
Joku kääntyy häveliäästi ravintolan ikkunaan päin ja nostaa huulilleen pullon jonka kyljessä liehuu siniristilippu.
Symppiksen työntekijä tulee ulos ja napsii roskapihdeillä isommat roskat syvennyksestä. Sulkemisaika lähestyy.
Samasta ovisyvennyksestä on kulku ravintola Idän Pisteeseen, yleiseen rappukäytävään ja Symppiksen tiloihin. Sami Kuusivirta
Ravintola Idän Piste ja Symppis toimivat eri aikoihin. Symppis on avoinna arkisin kello 10–15 ja keskiviikkoisin kello 9–14. Idän Piste on avoinna perjantaisin ja lauantaisin kello 17–04.30.
– Anniskeluoikeuteni alkaa kello 9. Jos Symppistä ei olisi, avaisin kello 12, tai ainakin kello 15, kuutena päivänä viikossa kuten lähiseudun kilpailijat.
– Pidemmillä aukioloajoilla olutta voisi myydä edullisemmin. Koko Itä-Helsinki olisi täällä, Lahikainen kehaisee.
Todellako avaat iltapäivisin kuutena päivä viikossa, jos Symppis tuosta lähtee?
Isosti ja paljon puhuva Lahikainen tuumaa hetken ja toteaa.
– Kyllä mä ensisijaisesti yrittäisin tämän myydä.
68-vuotias ravintoloitsijan mukaan hän on joutunut naapurinsa vuoksi supistamaan aukioloaikojaan ja myymään omaisuuttaan pitääkseen ravintolansa pystyssä. Pahin risti on kuitenkin ollut se, että hän omistaa liiketilan.
– Mulle sanotaan, että miksi mä valitan, miksi en vaan lähde. Mutta mihin mä lähtisin? Kuka tähän nyt tulisi vuokralle?, hän kysyy viitaten syvennyksessä parveilevaan porukkaan.
– Kenelle myisin? Liiketilan arvo on nyt nolla.
Ari Lahikainen pitää ravintolaan auki ainoastaan kahtena iltana ja yönä viikossa. Asiakkaita käy hänen arvionsa mukaan 100–150 illassa. Sami Kuusivirta
Lahikainen katsoo menettäneensä rinnakkaiselon aikana menestyneen liiketoimintansa. Arkipäivien yksityistilaisuudetkaan eivät enää vedä.
Sen vuoksi hän aikoo periä korvauksia Symppiksen tilan omistavalta kiinteistöyritys Nitova Oy:ltä.
Nitova Oy taas on vienyt taloyhtiön oikeuteen siitä, ettei se ole hyväksynyt osakkaan hakemaa rakennusluvan muutosta, mikä mahdollistaisi Symppiksen toiminnan jatkumisen tiloissa.
Hän sanoo olevansa "sen verran juntti", ettei ole luovuttanut vuosien varrella.
– Tytär on sanonut, että myy se paikka, vaikka tappiolla, mutta mä en anna periksi.
Syvennyksessä väki on vähentynyt, mutta äänenpainot koventuneet.
– Vittu sä oot ärsyttävä! Sä oot vasikoinut ainakin 13 kertaa, huutaa syvennyksen reunaan nojaileva mies.
– Ite vasikoit, vastaa toinen ja alkaa lähestyä huutelijaa.
Muut syvennyksessä olijat pysähtyvät seuraamaan tilannetta.
– Nostan sut ton katolle.
– Vedän sulta jalan pois, uhoaa kadulle peräytyjä.
Uhkaava tilanne hiipuu toisen perääntymisen. Pian koko syvennys on tyhjä. Symppis on mennyt kiinni.
Ravintola Idän Pisteen oven eteen on jäänyt muovipusillinen puhtaita huumeidenkäyttövälineitä. Marjo J. Rämö
Ravintoloitsija astelee kiiltävissä nahkakengissään rappusille, joka on täynnä tupakannatsoja. Syvennyksen tupakointi ja asiaton oleskelu kielletty -kyltti on yksi iso vitsi.
– Katso nyt tätä, hän manailee näkymää käsiään levitellen.
Ravintolan puoleiseen nurkkaan on jäänyt valkoinen muovipussi, josta pilkottaa puhtaita neuloja, lääkemittoja, steriilejä pyyhkeitä, kondomeja ja kiristysside.
Lahikainen sanoo ottavansa harjan käteen ja lakaisevansa tumpit naapurin puolelle. Kello 17 ravintolassa alkaa yksityistilaisuus. 50 vierasta tulee paikalle bussikyydillä juhlimaan 30-vuotissynttäreitä.
Symppiksen sulkeuduttua yhteinen ovisyvennys tyhjenee ihmisistä. Rappusille jää tupakannatsoja ja yksi muovipussi puhtaita huumeidenkäyttövälineitä. Marjo J. Rämö