Osalla Hekan vuokralaisista saattaa tulla maksuvaikeuksia, jos jättimäiset vuokrankorotukset toteutuvat.
Helsingin kaupungin asunnot (Heka) kertoi maanantaina, että vuokriin suunnitellaan "totuttua suurempia" korotuksia. Ensi vuoden alussa vuokrat saattavat nousta jopa yli kymmenellä prosentilla nykyisestä.
Toimitusjohtaja Jaana Närö sanoo, ettei lähde vielä arvioimaan korotusten tarkkaa suuruutta, mutta toteaa, etteivät kertakorotukset ole koskaan olleet yhtä suuret koko hänen 12-vuotisen Heka-uran aikana. Myöskään tilanne ei tosin aiemmin ole ollut vastaavanlainen.
– Todennäköisesti ne nousevat yli kymmenen prosenttia, mutta en uskalla sanoa sen enempää.
Ainakaan vielä maanantaina iltapäivällä asukkailta ei Närön mukaan ollut tullut massiivista palautevyöryä.
– Itse en ole saanut asiasta palautetta. Olen tosin ollut kokouksessa koko aamun. Korotukset ovat olleet jo jonkin aikaa asukkaiden tiedossa, mutta ei tietenkään ihan kaikkien.
Närö viittaa Hekan yhteistyöelimen muistioon. Elimeen kuuluu myös asukkaiden edustajia.
Yli kymmenen prosentin vuokrankorotukset ovat jo niin merkittävät, että osalla vuokralaisista saattaa olla jatkossa entistä vaikeampaa selviytyä vuokranmaksusta.
Pelkäättekö, että ihmiset eivät kohta enää pysty maksamaan vuokriaan?
– Pelkäämme tietenkin. Kyllä me pelkäämme, että asukkaille tulee maksuvaikeuksia. Toivottavasti yhteiskunnan tukijärjestelmät tulevat sitten vastaan, jos näin tapahtuu. Nyt on ollut jo paljon puhetta, että asumistukiin puututaan. Toivottavasti myöskään nämä eivät toteudu eikä asukkaiden tilanne heikkenisi, Närö sanoo.
Heka on Helsingin suurin vuokranantaja, jolla on reilut 53 000 asuntoa. Asukkaita on yli 90 000.
Vuokrankorotukset johtuvat yleisestä kustannustason noususta, kuten lainojen korkokulujen ja muiden kustannusten kasvusta. Mitä pitäisi tapahtua, jotta vuokrat eivät nousisi näin paljon?
– Meillä on omakustannusvuokra. Kulujen pitäisi laskea. Joko niin että kulut laskevat tai että saisimme valtiolta enemmän tukea kuin mitä korkotukeen nyt sisältyy.
– Päällimmäisenä toiveena on kuitenkin, että korot laskisivat. Se on iso osa tätä syytä. Inflaatio jyllää, Närö jatkaa.
Asukkaat tulevat saamaan tiedon tulevasta vuokrastaan lokakuun aikana. Uudet vuokrat tulevat voimaan 1. tammikuuta.
Heka on jo viime vuodesta alkaen yrittänyt säästää energiakuluissa muun muassa Astetta alemmas -kampanjan avulla. Asukkailta on pyydetty ideoita säästökohteista. Ensi vuonna säästöt tulevat Närön mukaan kohdistumaan erilaisiin "pieniin korjauksiin", joista osa jää tekemättä.
– Tehdään ainoastaan välttämättömiä korjauksia. Jos aikaisemmin olisi korjattu, niin nyt siirretään, Närö sanoo ja kertoo, että esimerkiksi keittiöremontti voisi olla esimerkki myöhemmin tehtävästä remontista.
– Mutta jos tulisi esimerkiksi vesivahinko, sen korjaamista ei siirretä. Toinen on vaikkapa kattovahinko.
Uudishankkeita tulevat säästötoimenpiteet eivät koske. Ne tullaan toteuttamaan suunnitellusti.
Edellisinä vuosina vuokrankorotukset ovat olleet keskimäärin 1,5 prosenttia.