Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta Onko myös Mannerheimintien nimi muutettava?

Mannerheimintien nimi on muutettava hänen hirmutekojensa ja Venäjän laajentuneen hyökkäyssodan takia – näin voisi ironisesti vaatia, kun seuraa Helsingin kaupungin Lenininpuisto-päätöksentekoa.

Carl Gustav Emil Mannerheim (1867–1951) palveli Venäjän armeijan upseerina lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäisessä maailmansodassa hän osallistui taisteluihin esimerkiksi Puolan suunnalla. Hän eläköityi armeijasta kenraaliluutnanttina.

Mannerheim palasi Neuvosto-Venäjältä Suomeen joulukuussa vuonna 1917, ja toimi valkoisten ylipäällikkönä vuoden 1918 tammikuussa alkaneessa sisällissodassa.

Helmikuussa 1918 hän teki Seinäjoella kuulutuksen, jossa kehotettiin armeijan selän takana tavattavat punaiset ammuttavaksi paikalla. Kapinalliset, jotka avoimessa taistelussa laskevat aseensa, Mannerheim kehotti vangittavaksi päällikön harkinnan mukaan.

Osittain tähän kuulutukseen pohjautuen valkoiset teloittivat tuhansia punaisia taisteluiden ulkopuolella. Arviot liikkuvat noin seitsemän- ja yhdeksän tuhannen henkilön välillä. Puhumattakaan valkoisten vankileireillä kuolleista.

Sisällissodan jälkeen Mannerheim hävisi presidentinvaalit, ja poistui maasta. Vuoden 1919 lokakuussa hän lähetti presidentti K.J. Ståhlbergille sähkeen, jossa hän kehotti Suomea osallistumaan monikansalliseen hyökkäykseen bolsevikkien hallitsemaan Pietariin. Tätä ei koskaan tapahtunut ja hyvä niin.

Näiden lisäksi Mannerheim veljeili Natsi-Saksan kanssa ja johdatti Suomen hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla. Jatkosota-nimellä kulkevaa hyökkäystä edelsi tietenkin talvisota. Hyökkäys olikin osittain oikeutettu Neuvostoliiton vihamielisyyden takia.

Mannerheimintien nimi pitää näiden syiden takia mielestäni muuttaa. Ei näytä hyvältä, että tällaisen miehen mukaan nimetty tie ja patsas komeilee Helsingin paraatipaikalla.

Kuulostaako tyhmältä? Niin minustakin.

Yhtä tyhmältä kuulostaa Lenininpuiston nimen muuttaminen hänen hirmutekoihinsa ja Venäjän hyökkäyssotaan vedoten. Prosessi käynnistyi viime vuoden marraskuussa. Kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok.) teki asiasta valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti 24 valtuutettua. Taustalla vaikutti Turun ja Kotkan päätökset poistaa Lenin-patsaat katukuvasta.

Nimenmuutos hyväksyttiin viime viikolla kaupunkiympäristölautakunnassa. Tätä edelsi pari pöydälle jättöä ja palautus virkamiesvalmisteluun. Alkuperäisessä valmistelussa nimen muuttamiselle ei löytynyt nimistötoimikunnan mukaan perusteita. Toimikunta vetosi nimen ikään ja vakiintuneisuuteen. Se ei kuitenkaan poliitikoille kelvannut. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus.

On totta, että Lenin teloitutti kymmeniä tuhansia poliittisia vastustajiaan salaisen poliisin Chekan kautta. On myös totta, että Lenininpuiston nimi on malliesimerkki suomettumisesta.

Nämä syyt eivät kuitenkaan ole riittäviä puiston nimen muuttamiseen. Suomettumisen päättymistä kuvaa varmasti paremmin 15. valmisteilla oleva tukipaketti Ukrainaan.

Historiasta onkin helppo nostaa yksittäisiä esimerkkejä tukemaan tiettyä narratiivia. Tätä harrastaa ainakin itänaapurimme.

Ville Oksa