Rakennuskieltoa jatketaan asemakaavan muutoksen takia.
Karhusaaressa on pidennetty eräitä kiinteistöjä koskevaa rakennuskieltoa kahdella vuodella. Kielto on voimassa kesään 2025 asti.
Kielto liittyy Karhusaaren pohjoisosan asemakaavan muutokseen, joka käynnistyi vuonna 2018. Kaavamuutoksen tavoitteena on kaupungin mukaan ollut, että Karhusaaresta kehittyy pientalovaltoinen ja kaupunkimaisen tiiviisti rakennettu kaupunginosa.
Kaupungin mukaan rakennuskielto on tarpeellinen, sillä voimassa olevien asemakaavojen mukainen rakentaminen estäisi Karhusaaren koillisosan katu- ja siltayhteyden toteutumisen myöhemmin. Voimassa olevassa kaavassa uuden yhteyden kohdalle on osoitettu pientaloja.
Karhusaaren asemakaavan muutosehdotus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle aikataulun mukaan vuonna 2024.