Kaahailu väheni jopa puolella.
Automaattivalvonnan lisääminen on vähentänyt suuria ylinopeuksia Helsingissä, selviää Helsingin kaupungin teettämästä tukimuksesta.
Tutkimuksen mukaan nopeusrajoituksen yli kymmenellä kilometrillä tunnissa ylittäneiden osuus väheni 56 prosenttia automaattisen liikennevalvonnan käyttöönoton jälkeen.
Ennen valvontapisteen asentamista 12 prosenttia autoista ajoi automaattivalvontapisteen kohdalla ylinopeutta enemmän kuin kymmenen kilometriä tunnissa, mutta valvontapisteen asentamisen jälkeen osuus oli enää viisi prosenttia.
Muualla katuverkolla tehdyissä mittauksissa niiden osuudet pysyivät lähes samalla tasolla.
–Valvonnan vaikutus ajonopeuksiin ulottui myös pidemmälle kuin automaattivalvontapisteen välittömään läheisyyteen. Yli kymmenen kilometriä tunnissa ylinopeutta ajaneiden osuus vapaassa liikennevirrassa väheni 37 prosenttia automaattivalvontapisteen jälkeisellä katuosuudella tehdyissä nopeusmittauksissa, kertoo kaupungin liikenneinsinööri Roni Utriainen tiedotteessa.
Helsinki teki vuonna 2018 suunnitelman, jossa ilmeni tarve 70 automaattivalvontapisteelle. Niistä on rakennettu nyt 33.
Helsingin kaupunki selvitti uudessa tutkimuksessa automaattisen liikennevalvonnan nopeusvaikutuksia Helsingin katuverkolla. Tutkimuksen toteutti Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, ja siinä mitattiin ajonopeuksia ennen uusien automaattivalvontapisteiden asentamista vuonna 2019 ja asentamisen jälkeen vuonna 2022. Ajonopeuksia mitattiin neljässä kohteessa, joissa on otettu käyttöön automaattivalvontapiste vuonna 2021.