Kaupunki on yrittänyt estää valittamista omilla tulkinnoillaan, sanoo valituksen tehnyt varatuomari Jukka Laitasalo.
Kaupungin päätöksenteosta Esplanadin katuremontin aloittamisesta on valitettu hallinto-oikeuteen. Valituksen on tehnyt helsinkiläinen varatuomari Jukka Laitasalo.
– Vaadin, että asia palautetaan lailliseen käsittelyyn, koska minun jo joulukuussa tekemääni valitusta ei ole vieläkään perusteiden osalta käsitelty, Laitasalo sanoo.
Laitasalon valitus koski kaupunkiympäristölautakunnan viime marraskuussa tekemää päätöstä Etelä- ja Pohjoisesplanadin muutoksista, joilla lisätään jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tilaa. Päätöksen myötä ajoradat muutetaan yksikaistaisiksi.
Laitasalo teki valituksen viime joulukuussa ennen valitusajan päättymistä noudattaen päätöksen valitusosoitusta.
Valitusta ei koskaan käsitelty, koska kaupungin mukaan se oli "hukkunut".
Valituksesta kertoi ensin Helsingin Sanomat
Laitasalo sanoo, että lautakunta ei ole toimivaltainen päättämään katujen käytön muutoksista. Päätös olisi kuulunut hänen mukaansa valtuustolle.
– Koko asia olisi pitänyt saada valtuuston käsiteltäväksi ja siitä olisi pitänyt tehdä perusteellinen etukäteisselvitys.
Laitasalon mukaan ennen katusuunnitelmien muuttamista olisi pitänyt tehdä kattavat vaikuttavuusarvioinnit ja liikennemallinnukset. Näkemystä olisi pitänyt kysyä myös esimerkiksi pelastustoimelta, museovirastolta ja alueen asukkailta.
– Näitä ei nyt tehty.
– Nyt kaupunkiympäristölautakunta on käyttänyt oikotietä ja unohtanut kunnallisen demokratian säännöt.
Myöhemmin kaupunki löysi Laitasalon tekemän valituksen. Hänelle kuitenkin ilmoitettiin, ettei lautakunnan marraskuisesta päätöksestä voikaan valittaa, koska se oli "valmistelua".
Valitus käsiteltiin lopulta Laitasalon vaatimuksesta lautakunnan kokouksessa huhtikuussa. Kaupunkiympäristölautakunta jätti asian tutkimatta vedoten, että kyseessä on valmistelu.
– Valitus ei onnistunut, koska kun kaupunki oli löytänyt valitukseni, projekti oli jo pitkällä ja kaupungin täytyi löytää joku syy, miksei se voi käsitellä valitustani. Siihen löytyi uusi tulkinta, että asian käsittely oli ollut vain valmistelua. Sen takia päätökseen ei ole kenelläkään valitusoikeutta.
Kaupungin mukaan kaupunkiympäristölautakunta ei siis tehnyt päätöstä Esplanadien muutostöistä, vaan varsinaisen päätöksen teki huhtikuun puolessa välissä kaupunkiympäristön toimialan vs. johtava tarkastaja, Laitasalo kertoo.
Laitasalo vaati tähänkin päätökseen oikaisua, mutta tämäkin vaatimus jätettiin tutkimatta. Perustelujen mukaan kaupunkilaisella ei ole valitusoikeutta tieliikennelain säännösten perusteella tehtyyn päätökseen.
– Kaupungin mielestä Espan kaistojen sulkemista koskevaa päätöstä ei tehty lautakunnan toimesta vaan että oikeus osittain sulkea kaupungin itä-länsi-suuntaisen liikenteen keskeinen väylä pariksi vuodeksi kuuluisi keskitason virkamiehelle, Laitasalo kirjoittaa toimitukselle lähettämässään muistiossa.
Laitasalon mukaan Etelä- ja Pohjoisesplanadin muuttaminen yksikaistaiseksi on virhe, koska se aiheuttaa pahoja ruuhkia. Se vaikeuttaa hänen mukaansa keskustan liikenteen lisäksi kaupungin läpiajoliikennettä.
– Nyt on jo nähtävissä, että liikenne alkaa purkautua, kun ihmiset haluavat käyttää muita reittejä kuten ajaa Helsingin eteläosan asuntokatuja pitkin.
Laitasalo korostaa, että keskeinen kysymys on kuitenkin se, että kansalaisilla pitää olla oikeus valittaa päätöksistä.
– Kaupunki yrittää nyt estää valittamista omilla tulkinnoillaan. Se on väärin. Ei kaupungin viranhaltijat saa käyttää aikaa muutoksenhauen estämiseen päätöksiin, joihin kuntalain perusteella pitää saada valittaa.