Helsingin vihreät valitsevat tänään keskiviikkona kello 16 alkavassa ryhmäkokouksessaan, ketä se esittää kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.
Kansanedustajaksi valittu Fatim Diarra luopuu Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajuudesta.
– En pidä sitä oikeudenmukaisena, että kun helsinkiläiset ovat valinneet minut kansanedustajaksi, jatkaisin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Helsinki ja helsinkiläiset ansaitsevat puheenjohtajan, joka voi keskittyä tehtäväänsä lähes kokopäiväisesti, Diarra sanoo tiedotteessa.
Helsingin vihreä valtuustoryhmän valitsee keskiviikkona 24.5. klo 16 alkavassa ryhmäkokouksessa, ketä se esittää Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Lopullisen valinnan tekee kaupunginvaltuusto, mutta tehtävä on vihreiden.
Uuden puheenjohtajan vaihtuminen oli odotettua, mutta aikataulu on aikaistunut. Eduskuntavaalien jälkeen Diarra arvioi, että päätös tehdään myöhemmin kesällä.
– Valinta tehdään kesälomien jälkeen, oli se sitten kuka hyvänsä, hän sanoi huhtikuussa.
Monissa muissa kaupungeissa valtuuston puheenjohtajat ovat olleet myös istuvia kansanedustajia.
Diarra ei usko, että vastaava toimisi Helsingissä sillä jo kansanedustajan työ on aikaa vievää ja haastavaa. Myös valtuustotyöhön kuluu oma aikansa.
– Espoossa ja Vantaalla nämä tehtävät on pystytty yhdistämään. Meillä ei ole ollut sellaista perinnettä, hän sanoi vaalien jälkeen.