Sähköpotkulautafirmat eivät saa tuoda skuutteja taloyhtiöiden pihoille, sanoo Kiinteistöliiton lakimies. Ryde kiistää, että näin olisi toimittu.
Sähköpotkulautojen tuominen yksityisen taloyhtiön pihaan herättää ihmetystä Laajasalossa. Helsingin Uutisten lukija kertoo, että sähköpotkulautoja kuljettava pakettiauto jätti helatorstaina taloyhtiön pihaan viisi vuokrattavaa skuuttia. Hän seurasi tapahtumia ikkunastaan.
Ne kuuluvat norjalaiselle Ryde-operaattorille. Laudat aseteltiin suoraan riviin kerrostalon seinustalle. Taloyhtiö sijaitsee Yliskylässä Ilomäentiellä.
Taloyhtiön isännöitsijä Tuomo Jokela kertoo, että taloyhtiö pyrki ilmoittamaan laudoista operaattorille. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi, koska yrityksen yhteystietoja ei löytynyt verkosta. Lopulta he ilmoittivat asiasta palautelomakkeella, joka löytyi operaattorin verkkosivuilta.
– Palautelomake oli ainoa keino saada yhteys yritykseen. Laitoimme sinne viestiä, että yritys tulisi hakemaan laudat pois pihalta, Jokela sanoo.
– Mitään vastausta ei ole tullut.
Ryden Suomen maajohtajan Seth Egenbergin mukaan yritys ei vie sähköpotkulautoja taloyhtiöiden pihoille.
– Oletan, että työntekijämme on vaihtanut sähköpotkulautojen akkuja ja järjestellyt niitä. Sen jälkeen on näyttänyt siltä kuin olisimme jättäneet laudat pihalle, mutta itse asiassa työntekijämme on järjestellyt niitä, Egenberg kertoo sähköpostitse.
Selitys on herättänyt ihmetystä, miksi kaikkia skuutteja ei järjestetty riviin. Asukas lähetti toimitukseen kuvan, jossa skuutit ovat siistissä rivissä seinustalla. Yksi saman firman skuutti oli pakettiauton poistumisen jälkeen kuitenkin hieman syrjemmässä.
Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia kertoo, että operaattoreilla ei ole oikeutta jättää sähköpotkulautoja taloyhtiöiden pihoille.
– Taloyhtiön piha on kiinteistön omistuksessa ja siitä seuraa oikeus hallita ja määrätä kiinteistöstä. Ilman omistajan lupaa toisen kiinteistölle ei saa sijoittaa omaisuuttaan, Haltia sanoo.
Haltia kehottaa taloyhtiötä ottamaan vastaavissa tilanteissa yhteyttä lautoja vuokraavaan yritykseen. Taloyhtiöllä ei ole toisaalta lupaa ottaa haltuunsa operaattoreiden omaisuutta.
– Jos sähköpotkulaudat on jätetty esimerkiksi pelastustielle tai ne aiheuttavat välitöntä vaaraa, ne voidaan siirtää, mutta ainoastaan välittömään läheisyyteen.
Haltia muistuttaa, että kiinteistön omistajalla täytyy olla mahdollisuus poistaa välitöntä vaaraa aiheuttavat asiat pihalta, koska omistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta.
Sähköpotkulaudat luokitellaan lainsäädännössä kevyiksi sähköajoneuvoiksi. Niihin sovelletaan samoja sääntöjä kuin esimerkiksi polkupyöriin.
Kevyen sähköajoneuvon saa pysäköidä pyörätielle ja jalkakäytävälle vastaavalla tavalla kuin polkupyörän, mutta keskelle jalkakäytävää sitä ei saa pysäköidä.
Haltia ei ole kuullut aiemmin, että operaattorit olisivat tuoneet sähköpotkulautoja taloyhtiöiden pihoille. Jonkun verran lautoja vuokranneet ihmiset ovat jättäneet niitä taloyhtiöiden pihoille, toisinaan jopa suljetuille.
– Jos laudat on jätetty suljetulle pihalle, siitä voi aiheutua ongelmia, koska laudat omistava yritys ei pakosti pysty hakemaan niitä pihalta. Silloin joudutaan miettimään, kuka vastaa tilanteesta aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista.
Tällaisessa tilanteessa operaattorilla on mahdollisuus periä noudosta mahdollisesti aiheutuvat kustannukset laudan pysäköineeltä.
Haltia kehottaa taloyhtiöitä ohjeistamaan asukkaita, ettei lautoja tuotaisi pihalle. Näin vältytään myös siltä, etteivät ulkopuoliset tule noutamaan lautoja taloyhtiön alueelta.
HU kysyi käytännöistä myls lautaoperaattori Voilta. Yrityksen yhteiskuntasuhdevastaava Hannu Oskala kertoo, että yrityksen lautoja jätetään ainoastaan julkisille alueille.
– On mahdollista, että joskus asiakkaamme vievät niitä pihoille, mutta sitä emme tietenkään toivo, Oskala sanoo sähköpostitse.