Liikenne

Helsinkiin suunnitteilla ensimmäinen pyöräkatu: Autojen nopeus sopeutetaan pyörien vauhtiin

Esimerkkikuva Hollannista siitä, miltä Kulosaarenkin pyöräkatu voisi näyttää. Kaupunkisuunnitteluvirasto haluaa tuoda pyöräkadut Helsinkiin. Niillä autoilijat antavat tilaa pyöräilijöille, eikä toisin päin.

Niko Palo

Helsinkiin suunnitellaan ensimmäistä pyöräkatua, joka tulee Itäväylän suunnan pyöräilyn laatukäytävän eli baanan yhteyteen.

Pyöräkatu tulisi Kulosaaren puistotielle, joka on Kulosaaressa Itäväylän suuntaisesti kulkeva katu.

Pyöräkadulla pyörät ja autot ajavat samalla kaistalla, mutta pyöräilyn ehdoilla. Autoliikenteen nopeus sovitetaan pyöräliikenteen nopeuteen ajokaistoja kaventamalla.

– Helsingissä pyöräkatuja ei vielä ole, mutta ulkomailla niitä käytetään kaduilla, joilla pyöräliikennettä on yhtä paljon tai enemmän kuin autoliikennettä. Kulosaaren puistokadullakin liikkuu kesäaikaan enemmän pyöräilijöitä kuin autoja, kertoo liikenneinsinööri Maija Rekola Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Sujuvan pyöräliikenteen lisäksi pyöräkaturatkaisu mahdollistaa Kulosaaren puistotien varrella olevien pysäköintipaikkojen säilyttämisen. Autoille jätetään tilaa ovenavaukselle.

– Pyöräkadun vaihtoehtona tutkittiin myös nykyisen pyörätien parantamista baanatasoiseksi, mutta pyöräily-yhteyttä ei saatu yhtä toimivaksi. Lisäksi pysäköintipaikat olisivat vähentyneet reippaasti kadun varresta, Maija Rekola sanoo.

Pyöräkadulle ei ole Suomessa omaa liikennemerkkiä, joten kadulla noudatettavat liikennesäännöt merkittäisiin nykyisen lainsäädännön mukaisilla merkeillä. Katu myös rakennettaisiin niin, että kulkijat ymmärtävät kadun luonteen.

Pyöräkatu ulottuisi Kulosaaren sillalta Tupasaarentien risteykseen. Tupasaarentiestä itään baanayhteys toteutettaisiin pyöräkaistana ja -tienä metroradan varressa.

Itäväylän baanayhteyden suunnitelmaluonnosta voi kommentoida 4. lokakuuta asti osoitteessa www.ksv.hel.fi/keskustelut.

Suunnitelma on tarkoitus tuoda kaupunkisuunnittelulautakunnan päätettäväksi lokakuun loppupuolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Hämeentien pyöräkaista-aloitteella jo 10 000 kannattajaa11.8.2014 17.40
Kansalaisaloite Hämeentien pyöräteistä saanut jo liki 7 000 allekirjoitusta17.6.2014 09.33
Neljä uutta baanaa suunnitteilla11.6.2014 15.15
Näin Helsingistä tehdään pyöräilykaupunki – aktiivi kokosi 5 kohdan listan13.9.2014 10.20
”Euro pyöräilyyn tuo kahdeksan euron hyödyt” – lisää baanoja Helsinkiin?25.1.2013 11.52
Baanaverkko laajenee länteen, itään ja pohjoiseen22.4.2013 13.13
Pyöräilijän surma: Nämä muutokset lukijat haluavat liikenteeseen19.8.2015 13.09
Lauttasaarentielle rakennetaan yksisuuntaiset pyöräkaistat3.9.2015 20.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu