T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä putosi maaliskuussa yli 60 prosenttia viime vuoteen verrattuna

Viron tilastokeskuksen tiedotteen mukaan Viron majoitusliikkeissä yöpyi maaliskuun aikana 90 000 matkailijaa, mikä on 62 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa 2019.

Thea Ekholm

Tilastokeskuksen analyytikon Helga Laurmaan mukaan yöpyneiden matkailijoiden määrän huomattava lasku johtuu koronan aiheuttamasta poikkeustilasta, joka tuli Virossa voimaan 12. maaliskuuta.

– Maaliskuun puolivälistä alkaen monet maat sulkivat rajansa ja suosittelivat ihmisiä pysymään kotona. Tämä näkyy nyt majoitustilastoissa, Laurmaa sanoo.

Maaliskuussa Viron majoitusliikkeiden palveluita käytti yhteensä 45 000 ulkomaista turistia, joista eniten eli 35 prosenttia tuli Suomesta, 21 prosenttia Venäjältä ja 9 prosenttia Latviasta.

Vuoden 2019 maaliskuuhun verrattuna ulkomaisten turistien määrä laski 64 prosenttia. Latvialaisten määrä laski 71 prosenttia, suomalaisten 65 prosenttia ja venäläisten 53 prosenttia. Suurin osa ulkomaisista turisteista oli maaliskuussa Virossa lomamatkalla.

Yhteensä 45 000 kotimaan matkailijaa yöpyi maaliskuussa Viron majoitusliikkeissä. Kotimaan matkailijoiden osuus väheni 59 prosenttia maaliskuuhun 2019 verrattuna.

Maaliskuussa 2020 Virossa oli matkailijoille avoinna yhteensä 908 majoitusliikettä. Yöpymisen keskimääräinen hinta oli 33 euroa, mikä on kolme euroa vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  2. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  3. Katajanokan uusi maamerkki rakennetaan puusta – kansainvälisessä arkkitehtikilpailussa ideoita haettiin luonnosta
  4. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  5. Tanssin talon sisääntuloaulaan haetaan valotaideteosta kilpailulla – pitää kuvastaa talon henkeä
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  14. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  4. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  5. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  6. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  9. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  10. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  11. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  12. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  13. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  14. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  15. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.