Virossa ryhdytään tällä viikolla vähitellen purkamaan koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia.
Tänään maanantaina ovensa saavat avata ostoskeskukset, jotka ovat olleet suljettuna 27. maaliskuuta lähtien. Kaupat eivät kuitenkaan odota valtavaa asiakasryntäystä.
Ostoskeskuksissa on edelleen noudatettava poikkeustilaan liittyviä rajoituksia. Auki olevien myymälöiden ja ravintoloiden on tarjottava asiakkaiden käyttöön käsidesiä ja niissä on noudatettava 2+2-sääntöä eli enintään kaksi ihmistä saa olla samassa seurueessa, perheitä lukuun ottamatta, ja heidän on pidettävä muihin ihmisiin vähintään kahden metrin turvaväli.
Lisäksi ihmisiä suositellaan käyttämään suun ja nenän peittävää maskia. Myös ostoskeskusten koko asiakaspalveluhenkilöstön on suositeltavaa käyttää suojamaskeja poikkeustilan loppuun eli 17. toukokuuta saakka.
Ostoskeskusten kahvilat, ravintolat ja baarit saavat edelleen olla avoinna vain klo 22.00 saakka ja ostoskeskusten tiloissa sijaitsevat kasinot, pelikoneet, lasten leikkihuoneet ja viihdekeskukset, kuten keilaradat, elokuvateatterit ja biljardisalit pysyvät toistaiseksi kiinni.
Viron poliisi- ja rajavartiolaitos (PPA) tulee seuraamaan rajoitusten noudattamista ostoskeskuksissa lähettämällä sinne partioita tarkastuskierroksille.
Monet myymälät ovat valmistautuneen avaamiseen viime viikosta lähtien siivoamalla ja järjestelemällä tilojaan niin, että niissä voidaan noudattaa poikkeustilan vaatimia rajoituksia ja säädöksiä.
Yritykset odottivat myymälöiden avaamista innolla, sillä vaikka verkkokaupan myynti on koronakriisin aikana kasvanut moninkertaiseksi, ei se ole riittänyt peittämään suljettujen myymälöiden aiheuttamaa lovea kassavirrassa.
Esimerkiksi virolaisen muotitalon Baltika Groupin verkkokaupan liikevaihto on kasvanut 44 prosenttia.
– Prosenttiosuus on hyvä, mutta summa on hyvin pieni verrattuna siihen summaan, jonka olemme menettäneet suljettujen myymälöiden myötä, Baltika Groupin myyntipäällikkö Brigitta Kippak kertoi Viron yleisradiolle.