T24: Hurja ampumavälikohtaus viikonloppuna Virossa: Kaksi kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti

Lihulan kylässä tapahtuneessa ammuskelussa loukkaantuivat myös 3- ja 5-vuotiaat lapset. Poliisi pidätti ammuskelija sunnuntain vastaisena yönä.

Ampumavälikohtaus tapahtui pienessä Lihulan kylässä. Lihula Muuseum

Thea Ekholm

Pienessä Lihulan kylässä, Pärnun maakunnassa, noin puolentoista tunnin matkan päässä Tallinnasta tapahtui lauantai-iltana vakava ampumavälikohtaus, jossa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui kolme.

Viron poliisi kertoi ottaneensa epäillyn 32-vuotiaan miehen kiinni myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mittavan poliisioperaation seurauksena, johon osallistui yli 50 poliisia.

Tapahtumat saivat alkunsa lauantai-iltana Lihulan Olerex-huotoaseman pihalla, jossa epäilty 32-vuotias mies oli liikkeellä Subaru-merkkisellä henkilöautolla. Poliisille ilmoitettiin klo 21.40, että mies oli törmännyt autollaan kahteen muuhun autoon ja huoltoaseman seinään.

Noin kymmenen minuuttia myöhemmin poliisille ilmoitettiin, että tapahtumat huoltoaseman pihalla nähnyt moottoripyöräilijä oli lähtenyt seuraamaan paikalta paennutta epäiltyä. Pian tämän jälkeen poliisi sai ilmoituksen ammuskelusta.

Epäilty 32-vuotias mies oli ampunut moottoripyöräilijän, joka kuoli tapahtumapaikalla vammoihinsa. Lisäksi epäilty ampui kohti sattumalta paikalle osunutta autoa, jonka kyydissä oli nainen, mies ja kaksi lasta.

Autossa ollut nainen kuoli saamiinsa vammoihin ambulanssissa. Kyydissä olleet 3- ja 5-vuotiaat lapset ovat sairaalahoidossa, mutta poliisin mukaan heidän tilansa on vakaa. Auton kyydissä ollut mies on pääsetetty pois sairaalasta. Viron yleisradion tietojen mukaan kuollut nainen oli lasten isoäiti.

Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksen (PPA) läntisen prefektuurin päällikkö Kaido Kõplas kertoi Viron yleisradion mukaan sunnuntaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että poliisi reagoi voimalla saadakseen epäillyn pidätettyä nopeasti.

– Eristimme alueen ja lähellä olevat tiet. Epäilty ampui myös kohti poliiseja, mutta kukaan ei loukkaantunut. Saimme pidätettyä hänet noin klo 00.40 sunnuntain vastaisena yönä, Kaido Kõplas kertoi.

Poliisilla ei vielä ole käsitystä tekijän motiiveista, mutta mies oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja hänelle tehdyn pikatestin mukaan käyttänyt myös voimakkaita rauhoittavia lääkkeitä. Poliisin mukaan mies ei ole kuulusteluissa kiistänyt ampumista, mutta ei ole myöskään antanut lausuntoa tapahtumien syistä.

Epäilyllä miehellä on voimassa oleva aselupa neljään ampuma-aseeseen. Kaikki aseet, joita hän käytti tapahtumapaikalla, ovat laillisesti rekisteröityjä.

Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksen johtajan Elmar Vaherin mukaan epäillylle oli annettu aselupa liian kevyin perustein.

– Vaikka lainsäädäntö ei nimenomaan kiellä aseluvan myöntämistä, niin lain mukaan luvan hakijan elämäntapaa on myös arvioitava. Valitettavasti näin ei tehty vuonna 2017 ja hänelle myönnettiin lupa liian kevyin perustein, Vaher toteaa.

Johtavan syyttäjän Kristine Tammen mukaan epäilyllä on tilillään sekä vanhempia että uudempia tapauksia, joissa hän on käyttänyt asetta väärin. Tammen mukaan ampujaa epäillään murhista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  2. Linnanmäen superfani Mika Koivusalolta näyttävä kunnianosoitus 70-vuotiaalle huvipuistolle –  "Herättää tunteita ja sisältää pieniä yllätyksiäkin"
  3. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  4. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  5. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Mari Skool: Koska Katri avautuu viikon riidoista
  8. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  9. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  10. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. Maauimaloiden rajoitukset poistettiin Helsingissä – seuraa kuitenkin tätä kuulutusta
  13. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Kolumni: ”Ehdotuksessa pitäisi olla järkeä”

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  2. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  5. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  6. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  7. Jan Vapaavuori: "Helsingissä on globaalisti hyvin poikkeuksellinen tilanne"
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  10. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  11. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  12. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  13. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  14. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  15. Päätoimittaja Kannala: "Vapaavuoren turhautuminen tarjoaa väylän kokoomuksen ja pormestarin horjuttamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.