Vuonna 2019 käynnistyneen Urban Eco Islands -hankkeen tavoitteena on nostaa Helsingin Vasikkasaari ja Tallinnan Aegnan saari uudenlaisiksi luontomatkailukohteiksi, joissa hyödynnetään uusimpia digitaalisia ratkaisuja matkailijoiden houkuttelemiseen ja ympäristön suojeluun.
Hankkeen kohteina ovat kaksi hyvin erilaista saarta, joista toinen sijaitsee Helsingin ja toinen Tallinnan edustalla. Kruunuvuorenselällä sijaitseva Vasikkasaari on entinen armeijan saari, joka avautui suurelle yleisölle muutama vuosi sitten. Saari on ulkoilu- ja virkistysalue, jossa sijaitsee myös noin 50 kesämajan yhteisö. Vasikkasaaressa ei ole sähköjä.

Aegnan saari puolestaan on ainoa Tallinnan kaupunkiin kuuluva saari. Se sijaitsee noin tunnin laivamatkan päässä Viron pääkaupungista ja on ollut yleisölle avoin jo 1990-luvulta lähtien. Saari on luonnonsuojelualue, mutta siellä on myös ravintola- ja majoitustoimintaa. Kesäaikaan Tallinnasta kulkee sinne säännöllinen laivayhteys.
– Urban Eco Islands -hankkeen tavoitteena on kehittää saaria kestävän matkailun ehdoilla ja herkkää saaristoluontoa kunnioittaen, Forum Viriumin projektipäällikkö Veli Airikkala kertoo.
Forum Viriumin rooli hankkeessa on kehittää ympäristöä suojelevia ja kävijöitä hukuttelevia digitaalisia ratkaisuja.
– Jo viime kesänä saarille asennettiin erilaisia antureita, joiden avulla voimme mitata esimerkiksi kävijämääriä sekä erilaisia säätietoja, kuten lämpötilaa, tuulen nopeutta ja sademääriä. Mitattaviksi on valittu asioita, joiden voisi kuvitella kiinnostavan ihmisiä, Airikkala lisää.
Tämän kesän projekti on selvittää vanhojen satelliittikuvien ja kesän aikana toteutettavien drone-lentojen avulla, miten ihmisten määrä on vaikuttanut luonnon kulumiseen saarilla. Lisäksi tutkitaan, miten ihmiset kulkevat saarissa, kulkevatko he polkuja pitkin ja mitä alueita he siellä käyttävät.
– Tämän hankkeen tavoite on kerätä erilaista dataa. Seuraavan hankkeen tavoite voi sitten olla tämän tutkimustiedot jalostaminen. Me olemme jo kehittäneet kerättyjen säätietojen perusteella comfort indeksin, joka kertoo, milloin saaressa pitää olla villapaita mukana.
Tutkimushankkeen toimet on räätälöity saarien mukaan, sillä niillä on erilaiset sidosryhmät. Aegnan saarella toimivien yritysten kanssa on ollut aktiivisempi vuoropuhelu kuin Vasikkasaaren kesämajayhteisön kanssa.
– Antureita ja mittalaitteistoja on asennettu saarille heidän toiveidensa mukaan. Aegnan saarella on käytössä vain kävijälaskuri, Vasikkasaarella on enemmän mittalaitteita. Oman haasteensa niiden asentamiselle toi se, ettei saarella ole sähköjä. Virta on pitänyt tuottaa esimerkiksi aurinkopaneeleiden avulla.
Lisäksi hankkeen aikana Vasikkasaaren polkuja ja reittejä kunnostetaan ja Aegnan saarelle rakennetaan uusi, isompi jätteenkeräysasema ja uusitaan saaren historiasta ja sen luonnosta kertovia infotauluja.