T24: Viron väestön luonnollinen kasvu jatkui viime vuonna jo toista vuotta peräkkäin

Thea Ekholm

Vuonna 2019 Virossa asuvien syntyperäisten virolaisten määrä kasvoi 348 henkilöllä väestön luonnollisen kasvun vuoksi ja 794 henkilöllä nettomuuton ansiosta.

Viron tilastokeskuksen vastikään julkaisemien tilastojen mukaan vuoden 2020 tammikuussa Virossa asui yhteensä 909 552 syntyperäistä virolaista.

Viron tilastokeskuksen johtavan analyytikon Alis Tammurin mukaan Viron väestön luonnollinen kasvu on ollut lähes tasapainossa viimeiset 12 vuotta.

– Vuosina 2008-2012 Viron luontainen väestönkasvu oli positiivinen, mutta sen jälkeen se oli viiden vuoden ajan negatiivinen. Nyt se on taas kahden viime vuoden ajan ollut positiivinen. Viimeisen 12 vuoden aikana on syntynyt 3 600 virolaista enemmän kuin kuollut, Tammur kertoo.

Viimeisten kolmen vuoden ajan myös virolaisten nettomuutto on ollut positiivinen, mikä kertoo siitä, että enemmän virolaisia on palannut kotimaahansa kuin muuttanut ulkomaille.

Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 maassa nähtiin negatiivisen siirtolaisuuden kausi, jonka alussa suuri joukko venäläisen taustan omaavia virolaisia lähti maasta. Heidän jälkeensä myös syntyperäisten virolaisten muuttoliike ulkomaille lisääntyi.

– Viimeisen viiden vuoden aikana Virossa kokonaisnettomuutto on ollut positiivista. On vaikea sanoa yhtä syytä, joka saa virolaiset palaamaan kotimaahansa, mutta maan yleinen taloudellinen vakaus on varmasti yksi niistä, Alis Tammur toteaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut