Suomen hallitus purkaa odotetusti lähimatkailun rajoituksia ja sallii tämän päiväisen ilmoituksensa mukaan matkustamisen kuuteen maahan ilman rajoituksia 15.6. alkaen.
Viron lisäksi ilman Suomeen palatessa odottavaa karanteenia voi matkustaa Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Liettuaan ja Latviaan.
Näin ollen rajavalvonta Suomen ja Viron välillä lakkaa eikä suositus kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin jäämisestä Suomeen palatessa ole enää voimassa 15.6. alkaen. Matkustusrajoitusten loppuminen koskee Viron ja Suomen välistä lautta- ja lentoliikennettä.
Hallitus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista muihin kuin edellä mainittuihin kuuteen maahan, sillä jokainen meistä pystyy omalta osaltaan ehkäisemään koronaepidemian leviämistä noudattamalla matkustussuosituksia ja hygieniaohjeita.
Vaikka EU-komissio on suositellut matkustusrajoitusten asteittaista purkamista myös EU:n ulkorajoilla jo heinäkuun alussa, Suomi ei kuitenkaan aio noudattaa komission suositusta. Hallitus kertoi jatkavansa ulkorajarajoituksia, jotka tässä tapauksessa koskevat esimerkiksi Suomen Venäjän rajaa, ainakin 14. heinäkuuta saakka.