Kristiina, 19, on strippari ja ylpeä ammatistaan

Seppo Pänkäläinen

Kristiina on ammatissa, josta äidit varoittelevat tyttäriään, mutta joista monet isät ovat haltioissaan. Ainakin salaa. Hän on nimittäin strippari.

– Aloin tehdä stripparin töitä satunnaisesti ja harvakseltaan elokuun lopussa 2019 Helsingissä. Valmistuin alkuvuodesta koulusta, mutta en tee nyt muuta työtä kun strippaamista, 19-vuotias Kristiina kertoo.

Kristiina on oikea ihminen kertomaan, miten korona vaikutti alaan.

– Korona vaikutti toki, kun kaikki ravintolat suljettiin. Joten ne keikat jäivät kokonaan. Päiväprivaateissa väheni väki myös. Lähinnä vakioasiakkaat kävivät, uusia naamoja näki harvakseltaan. Vielä en osaa sanoa, ollaanko palattu normaaliin. Päiväprivoissa on kuitenkin porukkaa selkeästi enemmän kun esimerkiksi maaliskuussa. Mutta en sanoisi, että on palattu vielä normaaliin.

Päiväprivaatti eroaa klubeista aukiolo-ajoiltaan sekä siinä, että päiväprivoissa ei myydä alkoholia.

Mutta mikä sai nuoren naisen lähtemään alan hommiin?

– Mielestäni stripparilta täytyy löytyä halua esiintymiseen, hyvä itseluottamus, sosiaaliset taidot, omien rajojen tunteminen. Ja sitten tietysti fyysiset ominaisuudet. Stripparin täytyy näyttää sellaiselta, jota mielellään tuijottelee, Kristiina sanoo ja pitää ammattiaan aivan luonnollisena valintana.

Rahan takia hän ei tätä työtä tee.

– Huonoin päivä nyt keväällä oli maaliskuussa, sain 70 euroa. Parhaimpina päivinä oon tienannut…noh, sanotaanko, että mun mielestäni aika hyvin.

Vapaa-ajallaan Kristiina on niin kuin kaikki muutkin nuoret naiset.

– Urheilen, se on mun intohimoni. Käyn aktiivisesti kuntosalilla ja kisasinkin viime vuonna. Muuten vietän paljon aikaa ystävieni ja upean perheeni kanssa, luen kirjoja ja halailen puita. Eli viihdyn paljon luonnossa, Kristiina sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut