T24: Kiinnostaako lähimatkailu? – Viron uudet nähtävyydet ovat mainio kesälomakohde

Koronakriisin myötä yhä useampi miettii tänä kesänä, mihin uskaltaa matkustaa. Kotimaa tarjoaa paljon kiinnostavaa nähtävää, mutta silti monen mieli halajaa myös ulkomaille.

Thea Ekholm

Eteläinen naapurimaa Viro on tänä kesänä mainio lähimatkailukohde, sillä siellä koronatilanne on hyvä, hintataso houkutteleva ja matka-aika laivalla lyhyt. Lisäksi eri puolilla Viroa on avautunut monia uusia nähtävyyksiä ja matkailukohteita.

– Viro on hyvä vaihtoehto halusi sitten viettää lepo- tai luontolomaa tai nauttia mökkeilystä. Matkailija voi valita kiinnostuksena mukaan kohteeksi vaikkapa romanttisen pikkukaupungin, viihtyisän kartanohotellin tai luontokohteen. Kaikki kohteet ovat helposti löydettävissä Visit Estonia -karttasovelluksen avulla ja saavutettavissa turvallisesti omalla autolla, Viron matkailun edistämiskeskuksen Visit Estonian viestintäpäällikkö Timo Raussi kertoo.

Raussin mukaan eri puolilla Viroa on avautunut monia kiinnostavia nähtävyyksiä niin perheloman viettäjille kuin historiasta kiinnostuneille matkailijoillekin.

– Tänä kesänä esimerkiksi Pärnun Lottemaahan on saapunut ensimmäinen suomenkielinen satuhahmo, Sanna-leppäkerttu. Tarton Ahaa-tiedekeskuksessa puolestaan on avautunut ihmisten pelkoja käsittelevä Ahaa, fobiat -näyttely, jossa on erilaisia kauhua aiheuttavia kammioita, Raussi kertoo.

Lue myös: Tässä ovat Tallinnan kesän 2020 huipputapahtumat

Hiidenmaan saarella on avautunut elämyskeskus Tuuletorn, jossa esitellään saaren luontoa, historiaa ja ihmisiä. Elämyskeskuksen 29 metriä korkean tornin katolta avutuvat hienot maisemat ja siellä sijaitsee myös koko Baltian maiden korkein kiipeilyseinä. Sen on suunnitellut suomalaiskiipeilijä Janne Sievänen.

Narvan linnan mittava remontti on nyt valmis ja uusi perusnäyttely linnan museossa avattiin kesäkuun puolessa välissä. Kunnostustöiden jälkeen matkailijat pääsevät nyt tutustuman myös linnan itäsiipeen.

Matkalla Narvaan voi poiketa myös Tuliveen salakuljetus- ja pirtumuseossa, joka sijaitsee Purtsen sataman kupeessa. Veljekset Hannes ja Heigo Prits ovat keränneet sinne sekä sukunsa että alueelta löytyneitä muita pirtun salakuljetukseen liittyviä esineitä ja tarinoita. Satamassa sijaitsee myös Tulivee eli tuliliemi niminen ravintola ja pieni hotelli.

Jos on auton kanssa päivämatkalla Tallinnassa, ehtii hyvin piipahtaa vajaan tunnin matkan päässä sijaitsevassa Padisen luostarissa. 1300-luvulla rakennettu luostari on vastikään avattu vierailijoille mittavien kunnostustöiden jälkeen. Luostarin naapurissa sijaitsee hieno Padisen kartano, joka tarjoaa ravintola- ja majoituspalveluita sekä viehättävä Padise Kastellin kesäkahvila.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  2. Linnanmäen superfani Mika Koivusalolta näyttävä kunnianosoitus 70-vuotiaalle huvipuistolle –  "Herättää tunteita ja sisältää pieniä yllätyksiäkin"
  3. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  4. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  5. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Mari Skool: Koska Katri avautuu viikon riidoista
  8. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  9. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  10. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. Maauimaloiden rajoitukset poistettiin Helsingissä – seuraa kuitenkin tätä kuulutusta
  13. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Kolumni: ”Ehdotuksessa pitäisi olla järkeä”

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  2. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  5. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  6. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  7. Jan Vapaavuori: "Helsingissä on globaalisti hyvin poikkeuksellinen tilanne"
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  10. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  11. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  12. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  13. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  14. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  15. Päätoimittaja Kannala: "Vapaavuoren turhautuminen tarjoaa väylän kokoomuksen ja pormestarin horjuttamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.