T24: Tallinnassa viime kesänä kuvattu Hollywood-elokuva saa ensi-iltansa heinäkuun lopussa

Elokuvan pääosissa ovat muun muassa Robert Pattinson ja John David Washington. Warner Bros.

Thea Ekholm

Warner Bros. -tuotantoyhtiö on ilmoittanut Christopher Nolanin ohjaaman Tenet-elokuvan saavan maailman ensi-iltansa vihdoin heinäkuun viimeinen päivä. Koronavirus sotki elokuvan alkuperäisen julkaisusuunnitelman, jonka mukaan ensi-illan piti olla kaksi viikkoa aikaisemmin.

Tallinnassa viime kesänä kuvatun Tenet-elokuvan pääosassa on Dentzel Washingtonin poika John David Washington. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Michael Caine ja Kenneth Branagh.

Elokuvaa kuvattiin Tallinnassa muun muassa satamassa sijaitsevan Linnahallin ympäristössä, Pärnu maanteellä sekä Lasnamäkeä halkovalla Laagna-tiellä. Mukana elokuvassa on myös joukko virolaisia avustajia.

Kuvaukset aiheuttivat kaupungissa mittavia liikennejärjestelyjä sekä paljon puhetta siitä, onko Tallinnan näkyminen elokuvassa asukkaille aiheutuvien haittojen arvoista. Lopulta Tallinnan kaupunki ja elokuvan ohjannut Nolan pääsivät kuitenkin molempia tyydyttävään sopimukseen liikennejärjestelyistä.

Katso elokuvan traileri tästä. Löydätkö siitä tuttuja paikkoja Tallinnasta?

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut