T24: Itä-Virumaa houkuttelee matkailijoita tänä kesänä uusilla nähtävyyksillä

Narvan linna kunnostustyöt ovat valmistuneet ja uusia osia linnasta on nyt avattu matkailijoille. Thea Ekholm

Thea Ekholm

Itä-Virossa selvittiin kevään koronakriisistä kohtalaisen hyvin. Alueen matkailuklusterin kaikki 55 yritystä jatkavat toimintaansa ja alueella on ollut vain yksittäisiä konkursseja ja yritysten toiminnan lopettamisia. Jonkin verran irtisanomisia on toki ollut, mutta kun matkailu kesän aikana käynnistyy uudestaan, yritykset ovat valmiita palkkaamaan henkilöstön takaisin.

Jopa alueen kylpylähotellit, kuten Toila Spa jatkoivat toimintaansa koko poikkeustilan ajan. Tarjolla oli majoitusta satunnaisille työmatkailijoille, mutta hotellien kylpyläosastot olivat tietenkin suljettuina hallituksen rajoitusten mukaisesti.

– Totta kai hotellien ja kylpylöiden käyttöasteet olivat huomattavasti normaalia pienemmät, mutta työmatkustajien ansiosta ne voitiin pitää avoinna, Itä-Virumaan matkailukoordinaattori Kadri Jalonen kertoo.

Heinäkuussa kaikki matkailukohteet, nähtävyydet ja hotellit ovat taas Itä-Virumaalla normaalisti avoinna. Liikkeellä on Kadri Jalosen mukaan ollut toistaiseksi pääasiassa virolaisia matkailijoita, mutta suomalaisiakin on jo nähty.

– Liikkeellä on enimmäkseen yksittäisiä matkailijoita, ryhmämatkalaisia ei ole vielä näkynyt. Lisäksi Baltian kuplan ansiosta Itä-Viroon on tullut matkailijoita myös Latviasta ja Liettuasta, Jalonen kertoo.

Kaikkein suosituin matkailumuoto tuntuu tänä kesänä olevan Virossa mökkien ja loma-asuntojen vuokraus. Itä-Virumaalla niitä on varattu niin paljon, että heinäkuussa monissa paikoissa käyttöaste on jo 80 prosentin luokkaa.

– Matkailu on käynnistynyt nopeasti, sillä vielä kesäkuussa isojen kylpylähotellien käyttöaste oli noin 45 prosenttia, mutta varausten perusteelle se nousee heinäkuussa selvästi paremmaksi. Kartanohotelleissa käyttöaste oli kesäkuussa noin 50 prosenttia, mutta se näyttää heinäkuussa nousevan jo 70 prosenttiin, Jalonen kertoo.

Noin 10 000 suomalaista vierailee vuosittain Itä-Virumaalla. Määrä on pysynyt lähes samana 1990-luvulta lähtien. Viime kesänä Itä-Virossa vieraili kesäkuukausien eli kesä-, heinä- ja elokuun aikana ennätysmäärä suomalaisia eli lähes 5 000 ihmistä.

Tänä kesänä ei todennäköisesti samoihin määriin päästä, mutta uusien matkailunähtävyyksien toivotaan houkuttelevan alueelle entistä enemmän kotimaan matkailijoita. Oheisesta listasta löytyy varmasti kiinnostavaa nähtävää myös suomalaismatkailijoille.

Itä-Virumaan uudet nähtävyydet

Narvan linnassa sijaitsevassa Narvan museossa on avautunut linnasta ja sen historiasta kertova uusi näyttely, jossa hyödynnetään paljon digitaalisia ratkaisuja. Narvan linnaa on myös kunnostettu ja uusia osia siitä on avattu matkailijoille. Nyt on mahdollista vierailla linnan itäsiivessä sekä kauniilla sisäpihalla.

Narvan kaupungin pienoismalli on jälleen yleisön nähtävillä 17.7. alkaen monen vuoden tauon jälkeen. Pienoismalli on esillä vanhan huonekalutehtaan tiloissa (os. Tiimanni 1). Samoissa tiloissa on esillä myös Vanha, uusi Narva -näyttely, joka kertoo kaupungin huippuvuosista 1684 ja 1984.

Kohtla-Nõmmella sijaitsevan Viron kaivosmuseon pihapiirissä on avautunut Alutagusen retkeily- ja seikkailukeskus, jossa on kymmenen erilaista retkeily- ja kiipeilyreittiä. Huimapäisimmät voivat kiivetä ylös vanhan kaivosrakennuksen seinää lähes 30 metrin korkeuteen.

Upean Toila-Orun puiston historiaan voi tänä kesänä tutustua virtuaalikierroksella. Puistosta voi vuokrata virtuaalilaseja, joilla pääsee näkemään minkälainen puisto ja siellä sijainnut linna olivat vuonna 1938, ennen tuhoutumistaan toisessa maailmansodassa. Virtuaalikierrokseen kuuluu opastus 7 eri kielellä.

Aidun vanhan louhoksen alueeseen ja kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen syntyneeseen kanavaverkostoon pääsee tänä kesänä tutustumaan jeeppisafarin lisäksi myös moottoriveneellä. Adrenaattor-yrityksen moottoriveneseikkailulla näet Aidun kanavien lisäksi kuuluisan sinisen laguunin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  2. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  3. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  4. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  5. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  10. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  11. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  12. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  13. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  14. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  15. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  2. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  7. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  8. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  9. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  10. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  11. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  12. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.