Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronatilanne | Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"

Yhdysvalloissa lähes 41 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista on kokenut mielenterveysongelmia pandemian takia.

Onko koronapandemia koetellut mielenterveyttäsi? Onko se laukaissut ahdistuksen tai masennuksen?

YK:n mukaan COVID-19-pandemian vaikutukset ihmisten mielenterveyteen maailmanlaajuisesti ovat "jo äärimmäisen huolestuttavia", kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa pandemian vaikutukset kansan mielenterveyteen ovat olleet mittavia. Yhdysvalloissa on ollut eniten koronatartuntoja ja koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia koko maailmassa.

Lähes 41 prosenttia kyselyyn vastanneista yhdysvaltalaisista kertoo kamppailevansa koronan aiheuttamien mielenterveysongelmien kanssa.

Ongelmat aiheutuvat sekä pandemiasta itsestään että sen tuomista toimenpiteistä, kuten fyysisestä etäännyttämisestä ja kotonapysymismääräyksistä.

Kyselytutkimuksen on tehnyt Yhdysvaltain tautikeskus CDC.

Pandemia on aiheuttanut mielenterveyskriisin.

Ken Duckworth

CDC julkaisi torstaina raportin verkkokyselystä, johon oli vastannut 5 400 aikuista kesäkuun lopulla.

Tulosten mukaan 41 prosenttia vastaajista ilmoitti vähintään yhdestä mielenterveysongelmasta.

31 prosenttia on kärsinyt ahdistuksesta tai masennuksesta ja 26 prosenttia on kokenut trauman tai stressiin liittyvää levottomuutta.

13 prosenttia on alkanut käyttää päihteitä aiempaa enemmän, ja 11 prosenttia on vakavissaan harkinnut itsemurhaa 30 viime päivän aikana.

Nuoremmilla oireet ovat yleisempiä. Vähintään yksi mielenterveyteen tai käytökseen liittyvä terveysoire on ollut 75 prosentilla 18–24-vuotiaista ja 52 prosentilla 25–44-vuotiaista.

Tutkimushavaintona oli myös, että palkattomat aikuisen omaishoitajat kärsivät eniten mielenterveysongelmista. Tämä selittyy ainakin osin kuormittavalla työllä: omaishoitajat huolehtivat ihmisistä, jotka ovat koronaviruksen riskiryhmää.

CDC myöntää, että kyselytutkimuksella on rajoituksensa. Se perustuu puhtaasti ihmisten nettikyselyssä antamiin vastauksiin. On mahdollista, etteivät kaikki vastaajat ole kommentoineet totuudenmukaisesti.

Ennen pandemiaa tehtiin Yhdysvalloissa arvio, jonka mukaan mielisairaus on läsnä lähes joka viidennen kansalaisen elämässä.

Kansallisen mielisairausliiton pääjohtaja, tohtori Ken Duckworth toteaa CNN:lle, että tuore kyselytutkimus on käytännössä "ajantasainen koepala" amerikkalaisten mielenterveydestä. Tulosten perusteella kansalaiset tarvitsevat nykyistä enemmän mielenterveydellistä tukea.

– Voidaan sanoa, että aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa, Duckworth summaa.

– Pandemia on aiheuttanut mielenterveyskriisin.