Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruoka | Itse tehdyt keksit ovat herkullista vierasvaraa ja mieluinen tuliainen

Keksit kuuluvat monessa kodissa kahvipöytään varsinkin kesäisin.

Kauppojen keksivalikoima kasvaa kesäkaudella, ja tarjolla on esimerkiksi erilaisia keksilajitelmakasseja, joita ei muulloin myydä.

S-ryhmä tiedotti viime viikolla, että kesäisin keksien myynti myös kasvaa – suosituimpia ovat esimerkiksi cookiet, kaurakeksit ja täytekeksit.

Keksit ovatkin helppoa ja monelle maistuvaa tarjottavaa kahvipöydässä.

Monet keksit säilyvät kuivassa kaapissa hyvin, joten ne sopivat vierasvaraksi joko kotiin tai mökille.

Varsinkin itse tehdyt keksit ilahduttavat myös viemisinä, jos kesäreissuilla tulee kyläiltyä toisten luona.

Kesällä kekseihin kannattaa upottaa esimerkiksi sesongin marjoja.

Mansikat tuovat cookieihin mehevyyttä ja raikkautta, mustikat puolestaan sopivat erinomaisesti kauran rinnalle.

Lusikkaleivät ovat kahvipöydän ikiklassikko – tänä kesänä ne voi nostaa uudelle tasolle keittämällä lusikkaleipien hillon itse vadelmista.

Monet keksitaikinat valmistuvat sekoittamalla eivätkä vaadi kovin kuumaa paistolämpötilaa. Siksi niiden tekeminen onnistuu myös mökkiolosuhteissa, mikäli mökiltä vain löytyy jonkinlainen uuni.

Valkosuklaa-mansikkacookiet

16 kappaletta

1 kananmuna

puolikkaan sitruunan mehu (noin 1 rkl)

1,25 dl rypsiöljyä

1 tl vaniljasokeria

1,35 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

100 g valkosuklaata

100 g eli noin 2 dl mansikoita

1. Sekoita keskenään kananmuna, sitruunamehu, öljy, vaniljasokeri ja sokeri.

2. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi.

3. Rouhi valkosuklaa ja pilko mansikat. Yhdistä suklaa ja mansikat taikinaan – yritä olla survomatta mansikoita sekoittaessasi, jotta taikina ei kostu liikaa.

4. Pyörittele taikinasta leivinpaperilla vuoratulle pellille noin golfpallon kokoisia palloja. Jätä pallojen ympärille varaa leviämiseen, sillä keksit leviävät uunissa.

5. Paista 180 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes keksit ovat saaneet pintaan hieman väriä. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

Mustikkakaurakeksit

10–16 kappaletta

1 dl rypsiöljyä

1 kananmuna

2 tl omenaviinietikkaa

1 dl kaurajuomaa

1,25 dl isoja kaurahiutaleita

0,75 dl ruokokidesokeria

1 dl hienoa sokeria

5 dl kaurajauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl ruokasoodaa

0,5 dl perunajauhoja

3 dl pensasmustikoita

1. Mittaa kulhoon öljy, kananmuna, omenaviinietikka ja kaurajuoma. Sekoita tasaiseksi.

2. Lisää nesteeseen kaurahiutaleet ja sokerit. Anna turvota vartti.

3. Sekoita taikinaan kaurajauhot, leivinjauhe ja ruokasooda.

4. Mittaa pieneen kulhoon perunajauhot ja pyörittele pensasmustikat jauhoissa. Kääntele mustikat ja perunajauho varovasti taikinaan.

5. Muotoile taikinasta pellille 10–16 keksiä sen mukaan, miten isoja keksejä haluat tehdä.

6. Paista 180 asteessa 15–20 minuuttia keksien koosta riippuen. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

Lusikkaleivät

noin 30 kappaletta

Hillo:

1 rkl vettä

150 g tuoreita vadelmia

0,75 dl hillo-marmeladisokeria

Keksit:

200 g voita

1,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

päälle hienoa sokeria

1. Mittaa kattilaan vesi ja vadelmat. Kuumenna höyryäväksi ja lisää joukkoon hillo-marmeladisokeri. Anna kiehua viisi minuuttia, kuori pinnalle nouseva vaahto pois. Kaada hillo purkkiin jäähtymään.

2. Sulata toisessa kattilassa voi ja anna sen kiehua hiljalleen, kunnes voi on saanut syvän kullankeltaisen värin. Varo polttamasta voita.

3. Ota kattila pois levyltä ja lisää voin joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

4. Lisää voi-sokeriseokseen jauhot ja ruokasooda. Sekoita taikina tasaiseksi.

5. Muotoile lusikan avulla leivinpaperilla vuoratulle pellille pikkuleipiä. Voit muotoilla pikkuleivät esimerkiksi täyttämällä teelusikan taikinalla ja työntämällä taikinan lusikasta pellille kupera puoli ylöspäin. Toinen vaihtoehto on muotoilla pikkuleivät kahden lusikan avulla pyörittelemällä taikinaa lusikoissa. Tämä tekniikka toimii erityisesti silloin, jos käytettävät teelusikat eivät ole kovin syviä.

6. Paista pikkuleipiä 175 asteessa noin kymmenen minuuttia. Jäähdytä pikkuleivät hyvin.

7. Täytä lusikkaleivät vadelmahillolla ja pyörittele lopuksi sokerissa.