Asuminen: Yhä useampi suomalainen elää yksin – "En kokisi enää millään tavalla järkeväksi jakaa elämääni jonkun kanssa", Jouko Ignatius, 57, sanoo

Perheen käsite on nykyisin aiempaa laajempi: osalle perhettä ovat ystävät, osalle myös lemmikit.

Jouko Ignatiuksen pihassa asustaa neljä villapossua, ja tulossa on lampaita. ”Hankin tänne eläimiä ihan omaksi iloksi ja puuhaksi. Villapossujen kanssa tehdään vasta tuttavuutta, ne ovat vielä vähän arkoja.” Petra Mustonen

Petra Mustonen

Jouko Ignatius, 57, on asunut ja elänyt yksin neljän vuoden ajan. Sitä ennen hän oli naimisissa yli kaksikymmentä vuotta. Aikuisia lapsia on kolme.

– En kokisi enää tässä elämäntilanteessa millään tavalla järkeväksi jakaa elämääni jonkun toisen kanssa, ajatus tuntuu suoraan sanottuna pahalta ja järkyttävältä, Joensuun Tuupovaarassa asuva Ignatius kertoo.

Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Kymmenen viime vuoden aikana yksin asuvien määrä on Tilastokeskuksen mukaan lisääntynyt etenkin alle 30-vuotiaissa ja yli 65-vuotiaissa. Koko maassa yhden hengen asuntokuntia oli vuoden 2019 lopussa noin 1,2 miljoonaa eli 45 prosenttia kaikista asuntokunnista.

Nuoremmissa ikäryhmissä yksin asuminen on yleisempää miehillä, vanhemmissa ikäryhmissä naisilla. Ainoastaan 45–54-vuotiailla yksin asuminen on vähentynyt. Yksin­asuminen on yleistynyt myös muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa.

Ignatius on aina osannut nauttia yksinolosta. Hän kertoo muistavansa elävästi, kuinka hän jo lapsena viihtyi tuntikaupalla heittämässä tikkaa kilpaa itsensä kanssa: joka toisella heittovuorolla hän kuvitteli olevansa oma vastustajansa.

– 13-vuotiaana aloitin metsästysammuntaharrastuksen, ja se on jatkunut tähän päivään saakka. En koskaan ole erityisemmin pitänyt joukkuelajeista. Kilpa-ammunta on sillä tavalla yksinäistä touhua, että siinä kaikki tärkeä tapahtuu oman pään sisällä.

Leivontaharrastus on täyttänyt Jouko Ignatiuksen pakastimet, kun syöjiä ei yksin asuvan kotona kovin usein ole. Viime aikoina hän on innostunut etenkin leivän leipomisesta taikinajuureen. Petra Mustonen

Toisaalta myös työura on Igna­tiuksen mukaan todennäköisesti vaikuttanut siihen, että hän kaipaa vapaa-ajalla rauhaa ja hiljaisuutta.

Hän työskenteli yli kolmekymmentä vuotta pintakäsittelyalan opettajana, minkä lisäksi hän ohjasi iltaisin kansalaisopistossa huonekalujen entisöintiä. Kesäviikonloput menivät usein ammuntakilpailuissa.

– En minä työelämässä ole ollut mitenkään sisäänpäin vetäytynyt, päinvastoin olen puhelias ja pidän opettamisesta ja esiintymisestä. Uskoisin, että minut työn kautta tunteville tulee nyt yllätyksenä, että olenkin luonteeltani vähän tällainen erakko.

Lapsiperhearki oli vauhdikasta, eikä se silloin ollut Ignatiukselle mikään ongelma. Joskus tosin tuntui, että pitkän päivän päätteeksi olisi ollut ihanaa olla vain omissa oloissaan, ilman muiden asioista huolehtimista. Nyt, kun hänellä on siihen mahdollisuus, siitä osaa nauttia.

– Kotini on vanha maalaistalo rauhallisella paikalla, täällä ei kuulu edes ilmastointilaitteen hurinaa. Vapaa-aika on seesteistä ja rauhallista, kuten myös etätyöskentely. Harrastan leipomista ja ruoanlaittoa, kirjoittamista ja sosiaa­lista mediaa, kertoo digitaalisen teknologian opetuskäytön kehittäjänä työskentelevä Ignatius.

– Lisäksi minulla on aina eläimiä, ne elävöittävät arkea.

Maalaistalon vakioasukkeja ovat kaksi maatiaiskissaa. Nyt hoidettavana on lisäksi kani ja neljä villapossua, ja pian tulossa on myös lampaita.

Possuja ja lampaita Ignatiuksella on ollut ennenkin, mutta villasiat ovat uusi tuttavuus.

– Touhua täällä riittää. Kotityötkään eivät ole rasite, kun niitä saa tehdä omassa tahdissaan itseään varten. Kenenkään ei tarvitse kytätä, jakautuvatko työt nyt varmasti tasapuolisesti.

Ignatius kertoo, ettei hän ole neljän vuoden aikana kokenut lainkaan yksinäisyyttä.

Poika on joskus esittänyt hänelle huolensa siitä, että vanhemmiten yksinäisyys saattaisi iskeä. Ignatius pitää sitä mahdollisena muttei kovin todennäköisenä. Eikä hän sen vuoksi aio kumppania etsiä.

– Olen joskus ihmetellyt, että miksi ihmisillä on aina niin hirveä hinku ja kiire löytää joku siihen vierelle. En jaksa sellaista mahdotonta säätämistä. Toisaalta eihän sitä tulevaisuutta tiedä. Jos rakastuu, niin se on kai menoa sitten. Mutta jos järki on yhtään mukana, niin elän kyllä loppuun asti yksinäni.

Yksin asuvien määrä kasvaa jatkuvasti, ja Jouko Ignatius on yksi heistä, joille yksin asuminen on oma valinta. Arkea elävöittävät eläimet. Petra Mustonen

Kaikilla ei aina riitä ymmärrystä sille, että joku haluaa elää yksin. Etenkin sinkkumiesten tarinoista nousee esille kokemus siitä, että tietyssä iässä heidän vain oletetaan etsivän kumppania. Jos poikkeaa tästä normista, on jotenkin erilainen, outo ja jo pelkällä olemassaolollaan jotain sopimatonta. Näin sanoo seksuaaliterapeutti ja väitöskirjatutkija Anu Kinnunen.

Tampereen yliopistoon väitöstutkimustaan tekevä Kinnunen tutkii parisuhteettomien hyvinvointia ja onnellisuutta. Jo julkaistut tutkimusartikkelit käsittelevät sinkkuutta suomalaisessa julkisessa keskustelussa sekä miesten kokemuksia parisuhteettomuudesta.

– Mediassa sinkkuus esitetään viihteellisenä ja ylikorostuneen seksuaalisena. Naisten sinkkuus näyttäytyy myös tarinoina selviytymisestä, vaikeuksien voittamisesta ja voimaantumisesta. Tämä kaikki muovaa julkista kuvaa sinkkuudesta, Kinnunen avaa.

Sinkkuuden hyvinvointivaikutukset kytkeytyvät Kinnusen mukaan siihen, toivoisiko kyseinen henkilö mieluummin olevansa parisuhteessa.

Sinkkuus voi olla taakka, mutta se voi olla myös elämän onnellisinta aikaa. Kinnunen toivoo, ettei sinkkuutta ajateltaisi automaattisesti välitilana, jonka aikana etsitään parisuhdetta.

– Yhteiskunnallisilla normeilla on todellista vaikutusta ihmisten elämään ja hyvinvointiin. Jotkut ovat parisuhteessa vain siksi, että sen ajatellaan kuuluvan mallielämään. Tai jos parisuhteessa menee huonosti, saatetaan ajatella, että se on silti automaattisesti parempi kuin elämä sinkkuna.

Jouko Ignatiuksen vapaa-aika on seesteistä: yksin asuessa aikansa voi käyttää niin kuin haluaa. Petra Mustonen

Perheen käsite on Tampereen yliopiston tutkijatohtori Petteri Eerolan mukaan monitahoinen. Yhtäältä jokaisella on aika selkeä intuitiivinen käsitys siitä, mitä perheellä tarkoitetaan, mutta toisaalta käsitykset saattavat poiketa toisistaan paljonkin.

– Perheeseen liittyvät käsitykset ja ihanteet muuttuvat ajassa, eikä ihmisen kokemus omasta perheestään välttämättä vastaa sitä, miten perhe määritellään esimerkiksi erilaisissa tilastoissa. Harva kokee, ettei heillä ole perhettä ollenkaan, Eerola sanoo.

Myös yksin asuvilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä perheestä. Eerolan mukaan perheen ja suvun välinen raja riippuu kontekstista.

Yksin asuvat kokevat usein ainakin omat vanhempansa perheenjäsenikseen, mutta näinkään ei ole aina.

– Perhe voi koostua myös ihmisistä, jotka eivät ole sukua eivätkä kumppaneita. Näyttäisi siltä, että läheisten ystävien ajatteleminen perheenjäseninä on länsimaissa yleistymässä. Nykyisin on aiempaa hyväksytympää myös puhua ystävistä perheenjäseninä.

Niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä tutkimuksissakin on todettu, että nykypäivänä myös lemmikkieläimet koetaan usein perheenjäseniksi siinä missä ihmisetkin. Ylipäätään perheen määritelmään on tullut joustavuutta.

Toisaalta myös puolisosta ja lapsista koostuvan ydinperheen ideaali on edelleen vahva. Eerola on havainnut tämän myös kollegoidensa kanssa tekemässään tutkimustyössä, kun hän on tutkinut yliopisto-opiskelijoiden perhekäsityksiä ja -haaveita.

– Ne ihmiset, joiden perhe-elämä ei sovi tähän ideaalimalliin, saattavat kokea, ettei heidän perheensä saa yhteiskunnassa sellaista tunnustettua asemaa, jonka se ansaitsisi, Eerola sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut