T24: Lauantaina Virossa vietetään Museoiden yötä

Virolaissuunnittelijoiden kahvila aukeaa yhdeksi yöksi Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon pihalle. Silvia Pärmann

Thea Ekholm

Kansainvälinen Museoiden yö -tapahtuma järjestetään perinteisesti toukokuussa, mutta tänä vuonna se peruttiin koronaviruksen takia. Virossa Museoiden yö siirrettiin syksyyn ja järjestetään nyt lauantaina 29. elokuuta.

Mukana tapahtumassa on tänä vuonna yli 160 museota eri puolilta Viroa. Ne avaavat ovensa ja näyttelynsä maksutta kaikille kävijöille ja erikoisohjelmaa on luvassa klo 18-23. Tänä vuonna tapahtuman teemana on ”Yöllä on aikaa”.

Koska Viron Museoiden yössä on vuosien saatossa vieraillut paljon myös suomalaisia ja muun maalaisia vieraita, museot järjestävät nykyään yhä enemmän englanninkielisiä kierroksia ja tapahtumia. Viime vuonna tapahtuma keräsi Virossa yli 100 000 osallistujaa. Museoiden yön järjestää Viron museoyhdistys.

Tallinnan Vanhassakaupungissa sijaitsevan Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon (Lai 17) pihamaalle avautuu Museoiden yön kunniaksi virolaisten suunnittelijoiden pop up -kahvila. Siellä lempireseptiensä mukaan valmistettuja herkkuja tarjoilee monipuolinen kattaus virolaissuunnittelijoita, kuten urheiluvaatemerkki Susimustin perustaja Karsti Mikkov ja muotisuunnittelijat Marit Ilison ja Lilli Jahilo.

– Kaikille suunnittelijoille kahviloiden ja ravintoloiden maailma ei ole ollenkaan tuntematon. Monet virolaiset hyvän ruoan ystävät tietävät, että Marit Ilison pysyy luomaa upeiden vaatteiden lisäksi myös tunnelmaltaan upeita ravintoloita. Nyt hän on avannut oman kakkupuodin, jonka herkkuja on tarjolla pop up -kahvilassa, Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon viestinnästä vastaava Silvia Pärmann kertoo.

Tarjolla on esimerkiksi Maritin reseptin mukaan leivottua porkkanakakkua sekä Free of Everything -suklaakakkua. Lisäksi tarjolla on muotisuunnittelija Lilli Jahilon kanelirullia, joita, kuten myös hänen mekkojaan, rakastavat kaikki.

Pop up -kahvilassa on tarjolla muun muassa Marit Ilisonin Free of Everything -suklaakakkua. Marju Randmer-Nellis

– Kahvilan juomapuolesta vastaavat Metsik Kohv ja raparperikuohuviinistään tunnettu Nudist. Museon näyttelyt ovat myös avoinna maksutta kaikille halukkaille klo 23 saakka, Silvia Pärmann lisää.

Voit tutustua Museoiden yö -tapahtumassa mukanaoleviin museoihin ja niiden ohjelmaan täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.