T24: Matkustusrajoituksen Suomen ja Viron välillä kiristyvät maanantaina 28.9. – Työmatkustus ilman karanteenia on sallittu 1.10. alkaen

Thea Ekholm

Viron terveysviraston torstaina24. syyskuuta julkaisemien tietojen mukaan koronaviruksen ilmaantuvuusluku oli Virossa 35,82 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana.

Virossa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on jo yli viikon ajan ylittänyt Suomen uuden, viime viikonloppuna voimaan tulleen raja-arvon, joka on 25 tapausta 100 000 asukasta kohden. Tämän takia Viro muuttui tällä viikolla THL:n liikennevalokartoissa vihreästä maasta punaiseksi.

Se tarkoittaa sitä, että maanantaista 28. syyskuuta lähtien maiden välillä astuvat voimaan matkustusrajoitukset. Sisäministeriö tiedotti asiasta tänään torstaina.

Torstaista 1.10. alkaen Suomessa voi kuitenkin käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista kahden viikon karanteenia tai testauksia.

Lisäksi 1.10. alkaen omaehtoista karanteenia voi halutessaan lyhentää kahdella vapaehtoisella koronatestillä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa asuva matkustaja hakeutuu koronatestiin heti Suomeen saavuttuaan lentokentällä tai satamassa ja toiseen testiin kotipaikkakunnallaan aikaisintaan 72 tunnin jälkeen ensimmäisen testin ottamisesta.

THL suosittaa myös kasvomaskin käyttöä riskialueilta Suomeen saapuville matkustajille, kun he siirtyvät maahantuloisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Suomen asettaman raja-arvon eli 25 koronatapausta 100 000 asukasta kohden alittavien maiden määrä vähenee koko ajan. Maanantaista alkaen suomalaiset voivat matkustaa enää kuuteen maahan Euroopassa. Nämä maat ovat Kypros, Latvia, Liettua, Liechtenstein, Puola ja San Marino.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.