Taustalla siintävät satamanosturit ja Venäjän Suursaari.
Koko kesän mielessäni pyöri jostain tarttunut iskulause ”Kotkan saaristo on upea”. Loppukesän hyvien säiden aikana kasvoivat maakravun paineet päästä merelle.
Nettihaku tuotti tavallisen omatoimimatkaajan ongelman: tarjolla on paljon hyvää ja kaunista, mutta on kovin hankala löytää itselle sopiva matka- ja majoituspaketti. Elokuun lopussa turistikausi oli jo hiipunut ja julkiset venekuljetukset Kotkan vesillä kutistuneet.
Lopulta löytyi kohde, joka tuntui kaikin puolin sopivalta: Pyhtään Kaunissaari. Sinne kulkee ilmainen lauttayhteys Kotkan satamasta. Saaren houkutusta lisäsivät kuvaukset idyllisestä kalastajakylästä.
Ainoa arveluttava seikka oli matka-aika: aikataulun mukaan yhteen suuntaan lähes kaksi tuntia. Mikään päiväpyrähdys ei siis tulisi kysymykseen, mutta onneksi yösija löytyi entisestä koulusta. Kylän kaupan ja ravintoloiden ansiosta eväitä ei tarvitsisi kantaa mukana.
Seuraavaksi piti selvittää kulkemista itse saarella. Kun ilmeni, että etäisyydet ovat parin kilometrin luokkaa, saattoi unohtaa ajatuksen auton kuljetuksesta. Se olikin viisasta, sillä lähtöaamuna ajovuorossa oli pieni yhteysalus Tekla.
Matkaa kertyy parikymmentä kilometriä. Puolentoista tunnin matka-aika ei yllättäen tuntunut lainkaan pitkältä, onhan lautalla pikkuinen kahvila, ja harvalukuisilta muilta matkustajilta saattoi vähän kysellä vinkkejä vierailuun. Kanssamatkaajat ovat saaren puolivakituisia asukkaita.
Etukäteen oli selvää, että Kaunissaari ei ole mikään yksinäinen kallioluoto vaan soraharju, joka eteläpäästään on erittäin vehmas. Sinne lauttakin rantautuu, ja tunnelma on heti saaristomainen. Punaiset ranta-aitat heijastuvat mereen, ja niiden kylkiin nojaa pitkä rivi maitorattaita. Niillä kuljetetaan ostokset kaupasta ja tavarat lautalta mökkeihin.
Ilmeni, että saarella on autolla ajo kielletty hyötyajoa lukuun ottamatta. Niinpä kylän hiekkateillä huristellaan mönkijöillä, golfvaunuilla ja polkupyörillä. Tiiviin kyläkeskustan ulkopuolella tiet ovat tosin pikemminkin kärrypolkuja.
Lautan saapuminen on pikku saaren suuri tapahtuma. Alus tuo tavaraa kauppaan ja postia asukkaille.
Julkinen liikenne kulkee kesäaikaan lähes joka päivä, talvella harvemmin, koska vakioasukkaita on vain kourallinen. Keskikesällä meno on toista maata, kun vierasvenesatama täyttyy. Vastedes laituripaikkoja tulee runsaasti lisää, sillä rantaan on juuri valmistunut uusi aallonmurtaja. Sitä varten piti kuljettaa kiviä mantereelta kahden vuoden ajan.
Tähän asti yhtenä pullonkaulana on ollut makean veden saanti. Sekin pulma poistuu pian, kun vesijohto Kotkasta valmistuu.
Matkailijoiden lisäksi rahaa tuo edelleen kalastus, joskin vain parille perheelle. Jättimäiset merirysät oli elokuussa nostettu maihin. Rantaveteen oli tuotu myös eksoottinen laatikko, joka ilmeni hylkeenkarkottimeksi.
Kalastajakylän vanhimmat talot ovat 1800-luvulta. Koko saari kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.
Saaren nähtävyyksistä ehdottomasti kiinnostavin on oma museo. Kaunissaaressa on parhaimmillaan asunut yli 240 henkilöä, mikä näkyy ammattiesineiden kirjossa: kätilön synnytyspihdeistä luotsin virkalakkiin.
Tuona aikana oma koulukin oli tarpeen, mutta se suljettiin jo vuonna 1965. Oma hautausmaa on yhä käytössä.
Kaunissaari oli aiemmin keskellä kauppareittejä. Yhteydet Viroon ja Pietariin olivat luontevia ennen rautaesiripun laskeutumista. Toisaalta myös vihollisen on ollut helppo päästä mereltä saareen.
Rajan läheisyyttä ei voi olla ajattelematta, sillä Venäjään kuuluvaan Suursaareen on matkaa vain 30 kilometriä ja sen rannalle rakennettu tutka erottuu kiikarilla.
Tutka on myös Kaunissaaren pohjoispäässä, kuten majakkakin. Pohjoisosa on karua männikköä. Itäranta on isojen kivien ja hienon hiekan valtakuntaa. Länsiranta on kivikkoa ja sijainnista johtuen kovin tuulinen.
Rannoilla kulku vapaasti on ollut perinteinen oikeus, mutta nyttemmin osa ranta-asukkaista on voinut lunastaa ja rajata itselleen oman kaistan. Tämä on aiheuttanut harmistusta, jonka voi lukea rivien välistä ilmoitustaulun kokoustiedotteesta. Idyllillä on siis varjonsa.
Kylän raitin karttaan on piirretty lampi Häränsilmä, jonka etsintä sopii iltapyöräilyn kohteeksi. Oikealta tuntuva polku on vuoroin juurakkoa, vuoroin upottavaa hiekkaa ja päättyy viimein nolosti mökin pihaan. Asukas kyselee oikeutetusti vieraan asiaa mutta vakuuttaa, että Häränsilmä on aivan muualla.
Korvauksena häiriöstä poimin paluumatkalla palsamikukkia rantakivikosta. Vieraslaji ei saa päästä valloilleen täällä! Kylän ilmoitustaululla on jo varoitettu supien ja näätien liiallisesta lisääntymisestä.
Lampi saa jäädä, sillä saaressa pitää tietenkin päästä ihailemaan auringonlaskua aallonmurtajalla, mutta tällä kertaa se peittyy pilviin. Sähkövalot syttyivät saareen vasta vuonna 1982. Muistona entisestä roikkuu vielä öljylamppuja talojen seinustoilla.
Aamulla rantaan suuntautuu taas maitokärrynkuljettajien virta. Rannalle on saapunut yhteysalus Otava, joka onkin selvästi suurempi kuin Tekla.
Nyt selviää, mistä kaupan ja kesäravintoloitten antimet tulevat: lautalta ajetaan trukilla satoja muovipulloja elokuun viikonlopun tarpeisiin. Se vietetään kesän lopettajaisten merkeissä. Kauppa jatkaa vielä jonkin aikaa, kunnes sekin sulkeutuu talveksi.
Otavan palveluihin ei kuulu kahvila vaan kahviautomaatti. Matkustajia on kourallinen, ja yksi heistä yllättää kysymällä: ”Löytyikö se Häränsilmä?”
Kävi ilmi, että olin tavannut juuri tämän miehen edellisiltana. Hänellä oli myös vastaus omaan kysymykseensä: ei voinut löytyä, koska lampi on aikaa sitten kuivunut.
No, ei se mitään, koska hetken kuluttua löysimme rupatellessa yhteisiä tuttavia.
Otava saapuu tyynellä säällä aikataulun mukaan Juha Vainion kadun päähän, josta on helppo jatkaa ihailemaan Kotkan upeita puistoja.