T24: Viron koronatilanne: 44 uutta tartuntaa, 29 ihmistä sairaalassa ja 71 kuolemantapausta

Thea Ekholm

Viron terveysviraston tuoreiden, keskiviikkona 21. lokakuuta julkaisemien tilastojen mukaan maassa on viimeisen vuorokauden aikana diagnosoitu 44 uutta koronavirustartuntaa.

Virossa uusien tartuntojen määrä on kääntynyt pienoiseen laskuun, ja tartuntojen määrä on laskenut nyt kaksi viikkoa peräkkäin.

Koronaviruksen ilmaantuvuuslukukin on laskenut Virossa merkittävästi. Vielä pari viikkoa sitten luku oli reilusti yli 50. Nyt ilmaantuvuusluku on enää 36,72 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana ja se on yksi Euroopan maiden alhaisimmista.

Suomessa on tänään kerrottu 222 uudesta koronavirustartunnasta ja neljästä uudesta koronaviruksesta johtuvasta kuolemantapauksesta. Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on nyt 51,5 tapausta 100 000 asukasta kohden tuoreimman 14 päivän seurantajakson aikana.

Virossa eniten uusia tartuntoja eli 27 kappaletta löydettiin Harjumaan maakunnan alueelta, missä Tallinnakin sijaitsee. Itä-Virumaalta löytyi 13 uutta tartuntaa.

Tällä hetkelle Virossa on koronaviruksen takia sairaalahoidossa 29 ihmistä, joista yksi on hengityskoneessa. Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on Virossa raportoitu kaiken kaikkiaan 71 kappaletta.

Virossa on tehty yli 246 000 koronavirustestiä, joista 4 171 eli 1,69 prosenttia on osoittautunut positiivisiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut