T24: Rallikuski Ott Tänakista kertova dokumentti oli yksi Viron katsotuimmista elokuvista viime vuonna

Rallikuski Ott Tänakista kertova dokumentti ”Ott Tänak: The Movie” oli viime vuonna Viron kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa. Sami Saarenpää

Thea Ekholm

Virolaiset ovat todellinen elokuvakansa, jotka käyvät vuosi vuodelta yhä useammin elokuvissa. Vuonna 2018 elokuvakäyntejä kertyi ennätysmäärä eli 3,6 miljoonaa ja viime vuonna elokuvakäyntien määrä kasvoi entisestään. Tiedot käyvät ilmi Viron tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista.

– Elokuvakäyntien määrä kasvoi hieman edellisvuodesta ja oli 3,7 miljoonaa vuonna 2019. Tämä tarkoittaa 278 käyntiä sataa asukasta kohden. Viimeisimmän kulttuuriosallistumistutkimuksen mukaan hieman yli puolet virolaisista käy elokuvissa vuodenaikana, Viron tilastokeskuksen analyytikko Maali Käbin kertoo lehdistötiedotteessa.

Vuonna 2019 Viron katsotuin elokuva oli Viron kansalliskirjailija A. H. Tammsaaren samannimiseen romaanisarjaan perustuva elokuva Totuus ja oikeus, joka keräsi 267500 katsojaa. Toiseksi katsotuin elokuva oli Luokkakokous 3 ja kolmanneksi katsotuin Leijonakuningas. Molemmat keräsivät Virossa yli reilusti yli 100 000 katsojaa.

Myös virolaisesta rallikuskista Ott Tänakista kertova dokumentti ” Ott Tänak: The Movie” oli kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa.

Viime vuonna Viron elokuvateattereissa nähtiin yhteensä 428 elokuvaa, joista 58 tuotettiin Virossa, 199 muissa Euroopan maissa, 136 Yhdysvalloissa ja 35 muissa maissa.

Yhteensä Virossa tehtiin 162 elokuvaa vuonna 2019. Luvussa on mukana 30 täysipitkää elokuvaa ja 132 alle 60 minuutin lyhytelokuvaa.

– Tutkimusten mukaan lähes puolet virolaisista on katsellut elokuvia Internetissä. Suosituimmat tyylilajit ovat komedia, trillerit ja perhe-elokuvat, Maali Käbin sanoo.

Virossa on noin 50 elokuvateatteria ja yli 80 valkokangasta. Keskimääräinen elokuvalipun hinta oli viime vuonna 5,90 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut