T24: Virossa koronatartuntojen määrä on lähtenyt uudestaan kasvuun

Thea Ekholm

Vielä viime viikolla näytti siltä, että uusien koronatartuntojen määrä olisi kääntynyt laskuun Virossa. Nyt uusien tapausten määrä on kuitenkin lähtenyt uudestaan kasvuun. Viikolla 43 Virossa diagnosoitiin 343 uutta koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tartuntoja oli 203 kappaletta.

Viime viikolla Virossa raportoitiin myös kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Maaliskuun jälkeen Virossa on kuollut koronavirukseen yhteensä 73 ihmistä. Heistä 38 on ollut naisia ja 35 miehiä. Suurin osa kuolleista on ollut yli 70-vuotiaita.

Viron terveysviraston perjantaina 30. lokakuuta julkaisemien tietojen mukaan maassa on viimeisen vuorokauden aikana diagnosoitu 101 uutta koronavirustartuntaa. Suurin osa uusista tartunnoista eli 67 tapausta diagnosoitiin Harjumaalta, missä Tallinnakin sijaitsee. Itä-Virumaalta löytyi yhdeksän uutta tapausta ja Tarton maakunnasta ja Hiidenmaalta kolme.

Virossa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on nyt 56,81 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana.

Keskiviikkona 28. lokakuuta Virossa tehtiin uusien tartuntojen ennätys, kun uusia koronatartuntoja diagnosoitiin päivän aikana 125 kappaletta. Viron terveysviraston varapääjohtajan Mari-Anne Härman mukaan ennätys tuskin pysyy voimassa kauaa.

– Voimme nähdä, että uusi tartunta-aalto on alkanut Harjumaalla ja Tallinnassa. Emme todellakaan voi puhua toisen korona-aallon rauhoittumisesta. Nyt käsillä on vasta taudin puhkeamisen alku, Härman sanoi Viron yleisradiolle antamassaan haastattelussa.

Mari-Anne Härman mukaan koronavirus leviää parhaillaan Virossa enimmäkseen työikäisten ihmisten keskuudessa, kuin lasten tai vanhusten joukossa.

Tällä hetkellä Virossa on koronaviruksen takia sairaalahoidossa 40 ihmistä, joista neljä on tehohoidossa ja yksi hengityskoneessa.

Virossa on tehty 259 758 koronavirustestiä, joista 4 771 eli 1,67 prosenttia on osoittautunut positiivisiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut