T24: Viron sisäministeri Mart Helme eroaa – Syynä Joe Bidenin vaalivoiton kyseenalaistamisesta noussut kohu

Thea Ekholm

Viron sisäministeri Mart Helme eroaa virastaan. Hän kertoi asiasta maanantaiaamuna 9. marraskuuta pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Mart Helme kommentoi eilen sunnuntaina Yhdysvaltain presidentinvaaleja vilpillisiksi ja sai vastaansa valtavan arvosteluryöpyn. Muun muassa Viron presidentti Kersti Kaljulaid ja Viron pääministeri Jüri Ratas tuomitsivat Helmen puheet.

Oikeistopopulistiseen EKRE-puolueeseen kuuluvan Mart Helmen mukaan hän ei sanonut mitään sellaista, mistä ei olisi puhuttu jo Yhdysvaltojen mediassa.

Maanantaiaamuna pitämässään lehdistötilaisuudessa Mart Helme ilmoitti eroavansa virastaan, jotta hallituksen työ voi jatkua. Hän syytti myös virolaista mediaa panettelusta ja valehtelusta ja sanoi, ettei ole mitenkään vaarantanut Viron turvallisuutta puheillaan.

Myös Mart Helmen poika, Viron valtiovarainministeri Martin Helme kommentoi sunnuntaina Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta väärennetyksi.

Viron puolustusministeri Jüri Luikin sunnuntaina antaman kommentin mukaan molempien EKRE-puoluetta edustavien ministerien sanomiset heikentävät Viron turvallisuutta ja uhkaavat heikentää Yhdysvaltojen ja Viron suhteita.

Mart Helme on ollut monesti aiemminkin kohun kohteena puheidensa ja kommenttiensa takia. Hän muun muassa kutsui Suomen pääministeriä Sanna Marinia myyjätyttöseksi.

Mart Helme siirtyy ministerin virasta takaisin Viron parlamenttiin Riigikoguun kansanedustajan tehtäviin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut