Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Kaksoiskaupunki Valga-Valka sai ainutlaatuisen kaksi maata yhdistävän keskusaukion

Viron ja Latvian rajalla sijaitseva kaksois- ja rajakaupunki Valga-Valka on saanut ainutlaatuisen jaetun keskusaukion, jonka toinen puoli on Virossa ja toinen Latviassa.

Idea maailmallakin ainutlaatuiseen keskusaukioon, joka kattaa kaksi maata ja palauttaa kerran menetetyn historiallisen kaupunkitilan takaisin, tuli espanjalaiselta arkkitehtitoimistolta.

Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 100 vuotta Valgan kaupungin jakamisesta Viron ja Latvian kesken. Siitä kummalle maalle kaupunki kuuluu, päätti vihdoin vuonna 1920 erityinen komissio, jonka johdossa oli brittiläinen eversti Stephen Tallentsin. Komission päätöksellä kaupunki jaettiin ja Viro sai kaupungin ydinosan, kun Latvialle jäi eteläinen osa.

Alkuun kaupungin toisesta osasta toiseen siirryttäessä piti kulkea raja-aseman ja passintarkastuksen kautta. Kun Neuvostoliitto valloitti Viron ja Latvian ja muutti ne neuvostotasavalloiksi, rajatarkastukset poistuivat.

Maiden uudelleenitsenäistymisen myötä valtioiden raja kulkee taas kaupungin halki. Viimeisen kerran rajatarkastukset kaupungin eri osien välillä lopetettiin vuonna 2007, kun Viro ja Latvia liittyivät Schengen-sopimukseen.

Uusi yhteinen keskusaukio tarjoaa nyt molempien kaupunkien asukkaille yhteisen kokoontumispaikan ja houkuttelee paikalle varmasti myös turisteja, kunhan koronapandemia on ohi.

– Arkkitehtien haasteena oli yhdistää jaettu kaupunki ja samalla yrittää korostaa paikan erikoispiirteitä, Valgan kunnan arkkitehti Jiri Tintera kertoi projektista Viron yleisradion haastattelussa.

Aikaisemmin kaikki valtioiden välisestä rajasta kertovat merkit, pakollisia rajamerkkejä lukuun ottamatta, olivat kadonneet kaksoiskaupungista. Arkkitehdit toivat ne takaisin ja nyt keskusaukiolla on niiden lisäksi valtioiden liput, rajatarkastuskopit sekä penkki, jossa toinen henkilö voi istua Viron ja toinen Latvian puolella.

Tällainen jaettu kaupunkitila on ainutlaatuinen koko maailmassa.

– Keskusaukiolla on myös keinu, jolla voi keinua maasta toiseen. Se jäljittelee perinteisiä virolais- ja latvialaiskylien keinuja, jotka ovat toimineet erityisesti nuorten kohtauspaikkana. Laitoimme keinun aivan rajan kohdalle, jotta ihmiset voivat keinua sillä helposti maasta toiseen, Tintera kertoo.

Jiri Tinteran mukaan oli onni, että arkkitehtikilpailun voittivat katalonialaiset arkkitehdit, jotka toivat kaksoiskaupunkiin näkemyksensä eteläeurooppalaisesta kaupunkitilasta käyttämällä tuttuja ja paikallisia materiaaleja, kuten puuta ja tiiliä.