T24: Koronavirus perui Viron presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton

Thea Ekholm

Virossa juhlitaan itsenäisyyspäivää 24. helmikuuta ja yleensä itsenäisyyspäivän viettoon on kuulunut samantyyppinen presidentin juhlavastaanotto kuin Suomessa, jonka pukuloistoa on sitten seurattu television välityksellä.

Viron huonon koronavirustilanteen takia perinteinen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto vieraineen on tänä vuonna peruttu. Itsenäisyyspäivää juhlistetaan kuitenkin Keski-Virossa sijaitsevassa Paiden kaupungissa, josta televisiokanava ETV tekee suoran lähetyksen ilman perinteistä vastaanottoa ja kutsuvieraita. Televisiolähetykseen sisältyy sekä presidentin itsenäisyyspäivän puhe että itsenäisyyspäivän konsertti.

Viron presidentin Kersti Kaljulaidin tiedottajan Taavi Linnamäen mukaan Paiden kulttuuritaloa on aikaisemminkin harkittu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton pitopaikaksi.

– Ongelmana oli aikaisemmin se, että kaikki kutsuvieraat eivät olisi mahtuneet Paiden kulttuurikeskukseen. Nyt poikkeusoloissa tätä ongelmaa ei ole, joten voimme jatkaa hyväksi havaittua tapaa tuoda itsenäisyyspäivän juhlat mahdollisimman moneen paikkaan Virossa, Taavi Linnamäe sanoi Viron yleisradion haastattelussa.

Televisiokanava ETV lähettää suorana lähetyksenä myös Viron lipun noston Toompealta itsenäisyyspäivän aamuna. Tämä tapahtuma on yleensä ollut yleisölle avoin, mutta koronaviruksen takia joitain rajoituksia on odotettavissa myös siellä.

Toinen merkittävä muutos itsenäisyyspäivän ohjelmassa on se, että Viron presidentti jakaa valtion myöntämät kunniamerkit itsenäisyyspäivänä, eikä etukäteen, kuten aikaisemmin on ollut tapana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut