T24: Virolaiskansanedustaja ehdottaa virallisen nudistirannan perustamista Tallinnaan

Kansanedustaja Raimond Kaljulaidin mukaan Tallinnaan pitäisi perustaa virallinen nudistiranta. Riigikogu

Thea Ekholm

Viron sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajan ja Tallinnan kaupunginvaltuutetun Raimond Kaljulaidin mukaan Tallinnassa pitäisi olla virallinen nudistiranta eli naturistiranta, jossa voi uida ja ottaa aurinkoa alasti. Asiasta kertoi Viron yleisradio.

Kaljulaidin Facebook-sivullaan julkaiseman postauksen mukaan Tallinna on ainoa Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääkaupunki, jossa ei ole virallista nudistirantaa.

Raimond Kaljulaidin mukaan virallinen nudistirannan status voitaisi antaa Tallinnan Paljassaareen kärjessä, lähellä Pikakarin rantaa sijaitsevalle rantakaistaleelle. Se on tiettävästi jo pitkää ollut epävirallinen nudistiranta, jossa ihmiset ottavat aurinkoa ja uivat ilman rihman kiertämää.

– Virolaiset ottavat aurinkoa ja uivat alasti, miksi niin ei voisi tehdä myös Tallinnassa. Ihmisten ei pidä häpeillä vartaloitaan, vaan tuntea olonsa hyväksi ja itsevarmaksi, Kaljulaid kirjoitti postauksessaan.

Kaljulaid haluaa myös oikaista blogikirjoituksessaan väärinkäsityksen siitä, että auringon ottaminen tai uiminen alasti olisi Viron lain mukaan kiellettyä. Se on hänen mukaansa paikallisviranomaisten päätäntävallassa oleva asia ja viranomaiset voivat halutessaan määritellä paikkoja ja alueita, joissa alastomuutta ei pidetä toisia henkilöitä häiritsevänä asiana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut