Maailmassa käytössä olevien valuuttojen eli rahayksikköjen tarkkaa määrää on vaikea sanoa, sanoo Suomen pankin rahamuseon intendentti Jaakko Koskentola.
Hänen mukaansa mukaan se johtuu siitä, että valuutta voidaan määritellä eri tavoin.
ISO 4271 on ISO-järjestön ylläpitämä kansainvälinen standardi, joka määrittää kunkin maan valuutalle kolmikirjaimisen tunnuksen. Näitä ovat esimerkiksi EUR tai USD.
– Sen mukaan valuuttoja olisi 164, Koskentola toteaa.
Osassa maita on käytössä oma valuutta ja osassa yhteisvaluutta. Kaksoisvaluutasta puhutaan, kun maassa on käytössä sekä oma että jokin yleinen valuutta, kuten Yhdysvaltain dollari, Hyvinkään seudun numismaatikkojen verkkosivulla muistutetaan.
Maailmassa on myös valuuttoja, jotka eivät ole laillisia vaihdantavälineitä, joten ne puuttuvat monista listauksista.
Maailman suurimpia valuuttoina pidetään Yhdysvaltain dollaria, euroa, Japanin jeniä, Britannian puntaa ja Sveitsin frangia.
Suomessa käytössä olevaa yhteisvaluutta euroa käyttää Euroopassa päivittäin noin 341 miljoonaa ihmistä, kerrotaan Euroopan unionin virallisilla verkkosivuilla.
Kaikki EU-maat kuuluvat talous- ja rahaliittoon (EMU), ja niistä 19 on vaihtanut kansallisen rahayksikkönsä yhteiseen euroon. Nämä maat muodostavat euroalueen.
Euromaista Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Puola, Romania ja Ruotsi eivät vielä ole ottaneet euroa käyttöönsä.
Suomi otti euron käyttöön tilirahana 1. tammikuuta 1999 ja käteisvaluuttana 1. tammikuuta 2002.