T24: Keskiviikkona astuvat voimaan uudet matkustusrajoitukset Suomen ja Viron välillä

Thea Ekholm

Suomen hallituksen asettamat uudet maahantulorajoitukset astuvat voimaan tänään keskiviikkona, 27. tammikuuta. Rajoitukset ovat voimassa 25. helmikuuta saakka.

Tiukemmilla rajoituksilla pyritään vähentämään rajan yli saapuvaa liikennettä ja estämään uusien koronavirusmuunnosten leviäminen Suomeen. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru totesi viime viikolla hallituksen tiedotustilaisuudessa, että Suomen terveydenhuollon kantokyky on tällä hetkellä vaarassa helpommin tarttuvien virusmuunnosten takia.

Rajoitusten kiristäminen tarkoittaa sitä, että tästä päivästä lähtien esimerkiksi Suomen ja Viron välisessä liikenteessä sallitaan vain välttämätön, yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävä työmatkaliikenne. Suomen kansalaisella on kuitenkin edelleen oikeus saapua maahan ja poistua maasta perustuslain nojalla.

Virossa keskustelua on herättänyt se, että Suomen viranomaiset eivät katso virolaisten rakennusmiesten työn kuuluvan huoltovarmuuskriittisiksi tehtäviksi. Tilanne on sama kuin viime keväänä eli myös nyt moni virolainen rakennusmies joutuu töitä tehdäkseen jäämään Suomeen ja olemaan perheestään erossa kuukauden ajan.

Helsinki-Tallinnan-reittiä liikennöivien laivayhtiöiden viime viikonlopun ja alkuviikon kasvaneista matkustajamääristä päätellen moni virolainen työntekijä lähti Suomeen jo hyvissä ajoin ennen uusien maahantulorajoitusten voimaan tuloa.

Suomen sisäministeriön mukaan välttämätöntä työvoimaa ovat esimerkiksi terveydenhuollon, pelastustoimen, ensihoidon ja vanhustenhuollon ammattihenkilöstö sekä tavaraliikenteen kuljetus- ja logistiikkahenkilöstö, ulkomaiset toimittajat, diplomaatit ja kansainvälisten organisaatioiden henkilöstö.

Tarkempaa tietoa siitä, ketkä kuuluvat välttämättömän työvoiman piiriin, löytyy Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemasta listauksesta.

Lisäksi rajanylitys on sallittua perhesyistä. Sukulaisuudeksi katsotaan puolisot, lapset, vanhemmat, appivanhemmat ja isovanhemmat. Sisaruksia tai serkuksia ei kuitenkaan ole enää uusien rajoitusten myötä mahdollista saapua tapaamaan sukulaissuhteen perusteella.

Uusien maahantulorajoitusten myötä palataan käytännössä samaan tilanteeseen kuin viime keväänä eli käytännössä Rajavartiolaitoksen rajatarkastaja päättää pääseekö ulkomaalainen työntekijä maahan.

Osa työnantajista joutuukin perustelemaan lomakkeella, miksi heidän ulkomaisen työvoimansa on päästävä maahan. Työntekijä esittää työnantajalta saamansa lomakkeen rajatarkastuksessa. Samanlainen lomakekäytäntö oli myös viime keväänä.

Tänään voimaan tulevien tiukempien rajanylitysrajoitusten takia Suomenlahden merivartioston rajavartiomiesten toiminta Tallinnan satamassa jatkuu viikolla 4 päivittäin. Rajavartiomiehien tehtävänä on informoida matkustajia rajoituksista, jotta rajatarkastukset Helsingin satamassa sujuvat hyvin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut