T24: Tallinn Music Weekille haki 1 276 artistia 63 maasta – Suomesta tuli yli sata hakemusta

Thea Ekholm

Kansainvälinen uuden musiikin ja kaupunkikulttuurin festivaali Tallinn Music Week siirtyi viime vuonna keväästä syksyyn korona takia. Tämänhetkisten tietojen mukaan tapahtuma on tänä vuonna tarkoitus järjestää 6.-9. toukokuuta.

Tallinn Music Weekille on hakenut mukaan 1 276 artistia 63 eri maasta. Eniten esiintyjähakemuksia festivaali sai Virosta, Venäjältä ja Suomesta, josta hakemuksen lähetti 115 esiintyjää.

Kiinnostus festivaalia kohtaan on ollut suurta koronapandemian aiheuttamista matkustusrajoituksista huolimatta ja aikaisempiin vuosiin verrattuna esiintyjähakemusten määrä esimerkiksi muista Baltian maista on kasvanut. Tänä vuonna Latviasta saapui 52 ja Liettuasta 50 hakemusta.

Hakemuksia on saapunut myös eksoottisimmista maista, kuten Marokosta, Guatemalasta ja Meksikosta.

Eri musiikkiorganisaatioiden virolaisista ja ulkomaalaisista edustajista koottu 30 kuraattorin tiimi valitsee hakemusten joukosta jopa 150 artistia esiintymään Tallinn Music Weekille.

Vuoden 2021 Tallinn Music Weekin ohjelma keskittyy enimmäkseen Viron, Baltian maiden ja Pohjoismaiden lahjakkuuksien esittelemiseen. Esiintyjiä muista maista otetaan mukaan toukokuisen koronavirustilanteen niin salliessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut