Kun kotikahvin jauhaa itse pavuista, nousee maku aivan uudelle tasolle, Kaapo Paavolainen sanoo.
Etätyö ja etäopiskelu ovat pakottaneet monet vaihtamaan toimiston tai opiskelijaruokalan kahvit kotisumppiin. Kotikahvin kulutuksen kasvaessa kannattaakin kiinnittää huomiota laatuun.
Vuoden baristaksi viime vuonna valittu Kaapo Paavolainen, 28, on oikea henkilö kertomaan, miten kotona voi tehdä aiempaa parempaa kahvia.
Ensimmäinen askel on hankkia oma kahvimylly. Hyvän käsikäyttöisen tai sähköisen myllyn saa Paavolaisen mukaan noin sadalla eurolla.
– Oma kahvimylly ja tuoreet kahvipavut vievät jo tosi pitkälle. Mitä paremmat pavut, sitä paremmalta kahvi maistuu riippumatta siitä, miten sen tekee.
Kahvipapuja on paljon erilaisia, ja paahtoasteella pyritään tuomaan kunkin lajikkeen maut esiin. Oman maun mukaiset pavut löytää kokeilemalla.
Tärkeää on, että pavut ovat mahdollisimman tuoreita. Kannattaa siis katsoa pakkauksesta paahtopäiväys.
Papuja jauhetaan kerralla käytön mukaan, sillä jauhettuna ne menettävät vähitellen makuaan.
Suodatinkahvin teko keittimellä on monelle tutuinta ja helpointa. Paavolainen opastaa esikastelemaan suodatinpussin. Silloin paperin maku ei tule kahviin. Jokaisella kahvinkeittokerralla kahvin ja veden määrän tulisi olla vakio.
– Perusresepti on 15 grammaa kahvia ja 250 grammaa vettä kuppia kohden.
Perinteinen pannukahvi on myös hyvä vaihtoehto. Erotuksena suodatinkahviin nauttijan sisuksiin päätyy myös kahvin pinnalle kertyvä rasva.
– Näin kahvista saa kaiken irti. Huonona puolena on, että sitä on hankala valmistaa joka kerta samalla tavalla. Pannukahvissa myös korostuu, jos kahvi on huonolaatuista.
Pannukahvista on periaatteessa kyse myös Paavolaisen kotioloissa suosimassa tekotavassa. Hän jauhaa pavut omalla myllyllä ja keittää veden keittimellä 99-asteiseksi.
Kahvin hän valuttaa kuppiin muovisen suppilon ja paperifiltterin kautta. Apuna on ajastimella varustettu vaaka, jolla pystyy mittaamaan täsmälleen oikean määrän kahvia ja seuraamaan uuttoaikaa.
– Tästä tykkään. Siinä on kompleksisuutta, makua ja nyanssia. Korkeampi lämpötila paljastaa myös mahdolliset paahdon virheet.
Pannukahvia voi valmistaa myös käyttämällä pressopannua. Tässä kiehautettu vesi kaadetaan pannuun mitatun kahvin päälle. Kahvin annetaan uuttua, ja sitten sekoitetaan. Lopuksi kahvinpurut painetaan pannun pohjaan männällä.
– Tämä on helpompi versio pannukahvista, mutta tässä metallifiltteri estää kaikkien kahvin partikkelien tulemista mukaan.
Italialaisten suosiman mutteripannun käyttö on yleistynyt Suomessakin. Mutteripannuja näkee kutsuttavan myös espressokeittimiksi, mutta espressolle ominaista vaahtoa ei näin tehtyyn kahviin muodostu.
Mutteripannussa käytetään suodatinkahvia hienompaa jauhatusta. Pannulla voikin valmistaa pikkukupposia laadukasta espresso-tyyppistä kahvia.
Miinuspuolena on, että keittimen koko määrittää tehdyn kahvin määrän. Yhden annoksen keittimellä saa siis kerralla yhden kupin. Viiden kupin pannulla pitää valmistaa viisi kuppia.
Muut kahvinvalmistustavat eli aeropress, espressokeitin ja sifoni ovat sitten jo enemmän ammattilaisille suunnattuja. Muutaman kympin hintainen aeropress on edullinen vaihtoehto.
Kahvi mitataan muoviseen putkiloon, ja männän avulla ilmanpainetta hyödyntäen kahvijauhe työnnetään pressopannun tyyppisesti pohjalle.
– Aeropress on suhteellisen helppo tapa tehdä erikoiskahvia. Kahvin laatua on taas sitten vaikea standardisoida. Kun vesi painetaan filtterin läpi, pitää arvioida, miten pitkään kahvin antaa uuttua, Paavolainen tiivistää.
Sifonia eli lappometodia suosittiin Suomessa 1960–1970-luvuilla. Lasipannun ja -suppilon yhdistelmässä kiehautettu vesi nousee kahvijauheen sisältävään suppiloon. Kun pannu poistetaan liedeltä, alipaine imee jäähtyessään kahvijuoman takaisin pannuun.
Paavolaisen mukaan tuloksena on oikein tehtynä erittäin hyvää kahvia.
– Sifoni vaatii kuitenkin paneutumista. On esimerkiksi tärkeää mitata vedenlämpö täsmälleen oikeaksi.
Laatuespressoa himoitsevan katse kääntyy espressokeittimiin. Täysautomaattisia keittimiä on helppo käyttää. Niitä saa muutamalla satasella, mutta säätömahdollisuudet puuttuvat.
Moni hankkiikin kotiinsa vähintään puoliautomaattisen koneen. Niiden hinnat ovat 500 eurosta ylöspäin.
Osa baristoista suosii vipuvarsikeitintä, jossa sähköä käytetään vain veden kuumentamiseen. Muu jää tekijän harteille.
– Tämä on kaikista hankalin tapa tehdä kahvia. Jos yksi asia menee vikaan, se vaikuttaa kaikkeen. Oppimiskäyrä on tosi korkea, mutta on se sitten myös tosi palkitsevaa, kun sen osaa.