Ennen koronapandemiaa sisarukset tekivät vuosittain yhdessä 2–3 viikonloppumatkaa, useimmiten Saksaan.
Karhulan siskosten pitkillä viikonloppureissuilla on toistunut jo vuosia sama kolmikantainen kaava. Se rakentuu jalkapallosta, maratonista ja oopperasta.
Ulkomaanreissuillaan Merja ja Pia Karhula katsovat jalkapallo-otteluita stadioneilla, Pia Karhula juoksee yleensä maratonin ja usein kaksikko vierailee myös oopperanäytöksissä.
Sisaruksille on kertynyt plakkariin 14 yhteistä urheilu- ja kulttuurimatkaa. He ovat reissanneet pääosin Saksaan mutta joskus myös Ruotsiin.
– Etupäässä olemme käyneet Berliinissä, Düsseldorfissa ja Frankfurtissa, Merja Karhula, 60, kertoo.
– Ennen koronaa teimme 2–3 viikonloppumatkaa vuodessa, Pia Karhula, 61, lisää.
Siskosten ensimmäinen reissu kahdestaan suuntautui Düsseldorfiin keväällä 2013.
Kotkalaiset iloiset nuoret miehet tarjosivat meille junassa skumppaa suoraan pullon suusta.
Pia Karhula
– Sitä ennen yhteiset matkamme ovat olleet koko perheen tai lähisuvun etelänmatkoja, Pia Karhula selvittää.
Jalkapallo- ja maratonmatkoja he tekivät aiemmin eri ystävien kanssa. Kun useita maratoneja ulkomailla juosseen Pia Karhulan kaveri lopetti juoksuharrastuksensa, Karhula alkoi matkustaa siskonsa kanssa.
Düsseldorf valikoitui parivaljakon ensimmäiseksi kohteeksi, koska sinne pääsi suorilla lennoilla, seudulla oli paljon Bundesliiga-pelejä ja siellä järjestettiin maraton. Lisäksi Pia Karhulan nuoruudenystävä asuu kaupungin lähellä.
Saksalainen jalkapallo ja kulttuuri viehättävät sisaruksia.
– Olen kannustanut Saksaa jalkapallon arvokisoissa lapsesta asti. Saksassa on helppo käydä peleissä, koska logistiikka toimii saksalaisella tehokkuudella, Merja Karhula muotoilee.
Hän alkoi käydä stadioneilla peleissä vierailtuaan jalkapallon EM-kisoissa Ruotsissa 1992. Tuolloin hän kävi katsomassa Ranska–Englanti-pelin.
Sittemmin futisinnostus on tarttunut myös Pia Karhulaan.
– Toki olen ollut jo lapsesta asti kova penkkiurheilija, hän kertoo.
Kaksikko on yhdessä vieraillut yleensä 1–3 jalkapallopelissä pitkän viikonlopun aikana. Välillä Merja Karhula on käynyt otteluissa yksinkin.
– Maratonit ovat sunnuntaisin. Jään joko seuraamaan Pian juoksua, tai jos lähikaupungissa on Bundesliiga-peli, menen katsomaan sitä, jos saan lipun.
Oopperanäytöksiin he ovat hakeutuneet useilla reissuilla. Karhulat löysivät oopperan aikoinaan taidemuotoa seuranneen äitinsä ansiosta.
– Kun meillä oli jo ajokortit, äiti osti aina meille joululahjaksi liput Savonlinnan oopperajuhlille. Sillä hän varmisti myös kyydin itselleen. Jokakesäiset Savonlinnan-käynnit ovat jatkuneet senkin jälkeen, kun äiti ei ole enää ollut mukana, Merja Karhula kertoo.
Siskokset tunnustautuvat saksalaisen 1800-luvun säveltäjän Richard Wagnerin faneiksi.
– Olemme nähneet Wagnerin neljästä oopperasta koostuvan Ringin Berliinissä ja käyneet Wagner-festivaaleilla Bayreuthissa, Pia Karhula kertoo.

Hienoimpana matkamuistonaan Pia Karhula pitää juuri Ring-teoksen kokemista pääsiäisenä 2017.
– Se oli ainutlaatuinen kokemus. Näytökset olivat torstaina, perjantaina, lauantaina ja maanantaina – yhteensä 18 tuntia oopperaa. Sunnuntaina oli välipäivä, ja onnistuimme saamaan liput Union Berlinin peliin, Pia Karhula kertoo.
Merja Karhulan mielestä upeita kokemuksia on useilta matkoilta, mutta etenkin monet Düsseldorfin-matkat ovat säväyttäneet häntä.
– Otteluissa on ollut hieno tunnelma ja kollektiivinen ilo, hän kuvaa.
Eniten otteluita he ovat nähneet toistaiseksi Düsseldorfin seudulla huhtikuussa 2015. Tuota viikonlopputurneeta he muistelevat lämmöllä.
– Ehdimme käydä kolmessa Bundesliiga-pelissä perjantain ja maanantain välillä. Juoksin sunnuntaina maratonin, ja sen jälkeen teki tiukkaa ehtiä Mönchengladbachin-junaan väsyneillä, kipeillä jaloilla. Sittemmin olen jättänyt maratonpäivän pelin väliin, Pia Karhula kertoo.
Hänelle on jäänyt erityisesti mieleen junamatka Düsseldorfista Leverkusenin peliin.
– Kotkalaiset iloiset nuoret miehet tarjosivat meille junassa skumppaa suoraan pullon suusta. Yleensäkin pelitapahtumaan liittyvät yhteisöllisyys ja positiivinen riehakkuus.
Merja Karhulan mieleen on jäänyt viikonlopun loppuhuipentumana Schalke–Hannover-ottelu.
– Siihen aikaan Teemu Pukki pelasi Schalkessa ja oli joukkueen kannattajien suosikki.
Merja Karhula toivoo, että sekä Hertha että Union Berlin säilyisivät Saksan jalkapallon pääsarjassa, vaikka hän onkin Eintracht Frankfurtin fani.
Pia Karhula taas kannattaa etenkin Union Berliniä, koska ”se ei ole mikään ison rahan joukkue”.
– Myös Leverkusen on suosikkini, lähinnä seurassa olleiden suomalaispelaajien ja -valmentajan takia.

Korona on peruuttanut kaksi Karhulan sisarusten jalkapallomatkaa: maaliskuussa 2020 heidän piti mennä Berliiniin katsomaan Union Berlinin ja Hertha Berlinin paikallistaistoa ja huhtikuussa Düsseldorfiin maraton- ja jalkapalloreissulle.
– Viime vuonna vain haikailimme, että pääsisimme reissuun, Merja Karhula harmittelee.
– Onneksi emme ehtineet ostaa lippuja peleihin, Pia Karhula toteaa.
Siskokset ovat siirtäneet Berliinin-matkan ensi syyskuuhun ja Düsseldorfin-loman lokakuuhun.
– Nämä olisivat nyt seuraavia reissujamme, mutta koronan ehdoilla mennään, Pia Karhula sanoo.