Helmikuun alussa Virossa otettiin käyttöön ensimmäiset automatisoidut rajavalvontaportit. Ne ovat käytössä Tallinnan lentokentällä ja Narvan rajanylityspisteellä, joiden kautta valtaosa ihmisistä saapuu Viroon.
Uusien automatisoitujen porttien ansioista rajanylityspaikkojen tehokkuus kasvaa, kun matkustajien läpikulku on nopeampaa ja samalla rajanylityksen odotusaika lyhenee. Keskimäärin rajanylitys porttien läpi kestää testien mukaan 15 sekuntia.
Automatisoituja ABC-portteja on käytössä myös Viron naapurimaissa, kuten Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa.
– Matkustajamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja uskomme kasvun jatkuvat, kunhan koronavirus laantuu ja elämä normalisoituu. Niinpä nyt on aika auttaa rajavartioita nopeilla, käyttäjäystävällisillä ja luotettavilla laitteilla. Jatkossa myös virolaiset matkustajat voivat ylittää rajan entistä nopeammin ja mukavammin uuden teknologian ansiosta, Viron sisäministeriön rajavartiopolitiikan osaston päällikkö Janek Mägi toteaa ministeriön lehdistötiedotteessa.
Automatisoitujen rajanylitysporttien toiminta perustuu biometriikkaan. Ne hyödyntävät biometrisiin passeihin tallennettua tietoa sekä lisäksi matkustajan valokuvaa tai sormenjälkeä henkilöllisyyden todentamiseen. Porttien henkilötunnistusalgoritmit myös vähentävät mahdollisuutta rajan ylittämiseen väärän asiakirjan avulla.
Vuonna 2020 Viron rajan ylitti yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Heistä 810 000 saapui Viroon Narvan rajanylityspaikan kautta ja yli 210 000 Tallinnan lentokentän kautta.
Tallinnan lentokentän hallituksen puheenjohtajan Riivo Tuviken mukaan automatisoitu rajanylitys on tärkeä askel kohti nopeampaa ja mukavampaa matkustamista.
– Etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin ja läheisten kontaktien välttäminen ovat uusi normaali myös koronan jälkeisenä aikana. Tämän takia meidän on muokattava lentokentän nykyisiä prosesseja vastaamaan uusia vaatimuksia. Tämä tarkoittaa lisää digitaalisia ratkaisuja ja itsepalvelutoimintoja. Automatisoidut ABC-portit auttavat ihmiskontaktien vähentämisessä ja nopeuttavat rajanylitysprosessia, Riivo Tuvike toteaa.
Viro investoi uusiin automatisoituihin rajavalvontaportteihin miljoona euroa. Summa kattaa 16 portin vuokraus-, asennus- ja kunnossapitokulut vuoden 2022 loppuun saakka. Rahoituksesta vastasivat yhteistyössä EU:n sisäisen turvallisuuden rahasto ja Viron sisäministeriö.
Samanlaisia automatisoituja portteja on tulevaisuudessa tarkoitus hankkia myös muille rajanylityspaikoille Virossa.