Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Tiukemmat koronarajoitukset astuvat voimaan Virossa maaliskuussa - Hallitus reagoi nopeasti kasvaviin tartuntamääriin

Thea Ekholm

Viime päivinä koronavirustartuntojen määrä on lähtenyt Virossa nopeaan kasvuun ja jo muutamana päivänä peräkkäin on uusien tartuntojen määrässä tehty uusia ennätyksiä.

Viron terveysviraston perjantaina 26. helmikuuta julkaisemien tietojen mukaan maassa on viimeisen vuorokauden aikana diagnosoitu 1 204 uutta koronavirustartuntaa.

Virossa koronan ilmaantuvuusluku on nyt 850,81 tapausta 100 000 asukasta kohden. Se on yksi koko Euroopan korkeimmista luvuista.

Tämän takia Viron hallitus ilmoitti torstaina uusista, tiukemmista koronarajoituksista, jotka astuvat voimaan maanantaina 1. maaliskuuta.

Uusien rajoitusten myötä kylpylät, vesipuistot, elokuvateatterit, konserttisalit ja teatterit sulkevat ovensa maaliskuun loppuun saakka. Kauppakeskukset pysyvät auki, mutta niissä tiukennetaan rajoituksia ja lisätään valvontaa, jotta ihmiset noudattaisivat turvavälejä ja käyttäisivät maskia. Kauppakeskukset ovat luvanneet sammuttaa tiloissaan toimivat julkiset wifi-yhteydet, poistaa istumapaikat ja lisätä vartiointia.

Pääministeri Kaja Kallas sanoi Viron yleisradion haastattelussa, että poliisi ei voi seurata ihmisiä loputtomiin, vaan ihmisten on itse noudatettava sääntöjä. Muuten kaupat joudutaan sulkemaan.

Lue myös: Virossa tehtiin uusi koronatartuntojen ennätys - 1 154 uutta tartuntaa vuorokaudessa

Ravintola-alan yritysten aukioloajat lyhenevät uusien rajoitusten myötä ja niiden on suljettava ovensa iltaisin jo klo 18 aikaisemman klo 21 sijaan. Lisäksi tiloissa on noudatettava 2+2-sääntöä turvavälien osalta, eikä tiloihin saa ottaa kuin 50 prosenttia normaalista asiakasmäärästä. Ruoan take away -myynti on edelleen sallittua.

Lisäksi kouluissa jatketaan etäopetusta. Vain luokkien 1-4 oppilaat jatkavat lähiopetuksessa. Etäopetus jatkuu myös ammatti- ja korkeakouluissa.