T24: Lidl Eesti on jo saanut kahdelle myymälälleen toimiluvan Virossa – Ei vieläkään kerro, milloin ensimmäiset myymälät avataan

Tallinnan Lasnamäellä sijaitseva Lidl Tähesaju on jo saanut toimiluvan. Uusi myymälä sijaitsee Bauhausin naapurissa. Egert Kamenik

Thea Ekholm

Lidl Eestin työntekijämäärä Virossa on jo kasvanut 180:een, vaikka saksalainen halpakauppaketju ei vielä ole avannut yhtään myymälää.

Yrityksen tavoitteena on vuonna 2021 jatkaa myymäläverkostonsa rakentamista. Tällä hetkellä Lidl Eestillä on rakenteilla kahdeksan myymälää neljässä eri kaupungissa eri puolella Viroa. Asiasta kerrottiin yrityksen ensimmäisessä uusia myymälöitä koskevassa lehdistötiedotteessa, joka julkaistiin tänään.

Lidlin kaksi ensimmäistä myymälää, joista toinen sijaitsee Tallinnan Lasnamäellä ja toinen Itä-Virossa, Narvassa, ovat saaneet jo toimiluvat.

Tältä näyttää Narvaan avautuva Lidl-myymälä. Ilja Smirnov

Lidl Eestin toimitusjohtajan Jakob Josefssonin mukaan yritys on sitoutunut kehittämään myymäläverkostoaan Virossa ja ensivaiheessa on tarkoitus avata Tallinnaan, Tarttoon, Pärnuun ja Narvaan yhteensä kahdeksan myymälää. Osassa rakennustyöt vielä jatkuvat, osassa ne on jo saatu päätökseen.

– Tiimimme kasvaa koko ajan ja Lidl Eesti työnantajana kiinnostaa monia ihmisiä, Jakob Josefsson sanoo lehdistötiedotteessa.

Suosiosta kertoo myös Virossa työpaikkoja välittävän CV Keskusen Lidlille myöntämä Vuoden 2020 suosituin työnantaja -palkinto vähittäiskaupan kategoriassa. Vuoden 2021 helmikuuhun mennessä Lidl Eesti työllisti jo 180 henkilöä.

Lidl on myös tehnyt mittavia investointeja Viroon ja jatkaa myös työtään myymäläverkostoaan ympäröivän infrastruktuurin kehittämiseksi.

– Haluamme olla hyvä kumppani paikallishallinnolle ja myötävaikuttaa infrastruktuurin kehittymiseen. Olemme panostaneet erityisesti uusien ajoteiden, jalkakäytävien ja katuvalaistuksen rakentamiseen, Josefsson lisää.

Tartossa Lidl Eesti on rakentanut uuden risteyksen, Pärnussa uuden tien ja Tallinnassa ja Narvassa on luotu uusia viheralueita satoja puita istuttamalla.

Saksan-Baltian kauppakamarin Viron edustuston päällikön Tarmo Mutson mukaan Saksan johtavan vähittäiskaupan yrityksen saapuminen Viron markkinoille lisää varmasti kilpailua, vaikuttaa hintatasoon ja monipuolistaa tuotevalikoimaa.

– Muiden maiden kokemuksen osoittavat, että Lidlin saapuminen markkinoille vaikuttaa positiivisesti sekä hintatasoon että työoloihin ja palkkatasoon. Siten kaikki kuluttajat, kaikki virolaiset hyötyvät siitä, Mutso sanoo.

Lidl

Saksalainen Lidl on yksi Euroopan johtavista vähittäiskaupan yrityksistä.

Lidl toimii 32 maassa ja sillä on 11 200 myymälää.

Työntekijöitä yrityksellä on yli 310 000.

Lidl tarjoaa asiakaslupauksensa mukaisesti asiakkailleen korkealaatuisia tuotteita alhaisin hinnoin.

Lidl Eesti OÜ on perustettu vuonna 2018.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut