Hyvinvointi: Laihuuden ihannointi altistaa syömishäiriöille – "Ajattelin vuorokauden ympäri ruokaa, ja elämä kaventui", Lina Kuusisto, 26, muistelee

Koronatilanteen luoma ahdistus on lisännyt myös syömishäiriöoireilua. Ongelman tunnistaminen on sairastuneelle usein vaikeaa.

Lina Kuusisto (vas.) ja Kirsti Sippel ovat molemmat sairastaneet anoreksian. Anoreksia on syömishäiriöistä harvinaisin. Tomi Kangasniemi

Tomi Kangasniemi

Syömishäiriöön sairastuneen elämä on täynnä aikatauluja. Sairaus määrittää ihmissuhteita, työntekoa, opiskelua ja harrastuksia.

Kirsti Sippel, 28, sovitteli joka aamu päivän kulkuun jumpat, syömiset ja opiskelut.

– Sairauteen kuului tarkka liikunnan, syömisen ja näihin liittyvien aikataulujen miettiminen. Toipuessa se jäi pikkuhiljaa pois.

Syömishäiriöön sairastunut osaa kalorit ulkoa, ja tulemiset ja menemiset suunnitellaan syömisen mukaan.

– Ajattelin vuorokauden ympäri ruokaa, ja elämä kaventui. Kun aloin toipua, ajatukset siirtyivät hitaasti pois ruoan ympäriltä. Kun aliravitsemustila korjaantuu, saa vähitellen tilaa ja energiaa muille asioilla elämässä, Lina Kuusisto, 26, kertoo.

Syömishäiriötä on kolmea päätyyppiä. On anoreksiaa eli syömisen voimakasta rajoittamista. Bulimiasta taas on kyse, kun syömisen rajoittamisen lisäksi esiintyy kompensaatiokäyttäytymistä, esimerkiksi oksentamista tai paastoamista. Lisäksi on ahmintahäiriö, jossa esiintyy voimakasta ahdistusta aiheuttavia hallitsemattomia ahmintakohtauksia.

Yhteiskunta arvostaa itsekuria, jota laihuuskin ilmentää.

Kirsti Sippel

Yleensä syömishäiriö ei kuitenkaan täytä täydellisesti minkään tarkan häiriön diagnostisia kriteereitä vaan oireilee vaihtelevasti.

Monelle tulee myös yllätyksenä se, että syömishäiriöistä anoreksia on harvinaisin. Sekä Kuusisto että Sippel ovat sairastaneet nimenomaan anoreksian.

– Sairastuin 12-vuotiaana. Päätin silloin, että nyt aion syödä terveellisesti ja liikkua paljon. Se lähti käsistä. Säännöt tiukentuivat, mitä saan syödä ja paljonko pitää liikkua. Muutamassa kuukaudessa oli muodostunut kierre, Kuusisto kertoo.

Sippelillä sairaus alkoi ortorektisenä oireiluna 15–16-vuotiaana.

– Olin aina ollut aktiivinen ja urheilullinen. Minullakin oli pakkomielteenä terveellisyys. Laihtuminen oli koukuttavaa. Säännöt tiukentuivat ja ruokavalio supistui. Sitten ei pystynyt ajattelemaan enää mitään muuta.

Kirsti Sippel (vas.) ja Lina Kuusisto haluavat podcastissaan tuoda esiin, että syömishäiriö ei ole vain nuorten naisten sairaus. Tomi Kangasniemi

Kuusistolla pahin vaihe kesti vuoden. Hän oli huonossa kunnossa, ja sairaus hallitsi elämää. Itse hän ei ongelmaa tunnistanut, mutta vanhemmat veivät hänet hoitoon.

Sippel päätyi lääkärille kouluterveydenhoitajan kautta. Kun lääkäri puhui syömishäiriöepäilystä, sitä oli vaikea hyväksyä. Sippelkään ei kokenut olevansa sairas.

Sippel sairastui syömishäiriöön vielä uudelleen aikuisiällä. Silloin hän haki itse apua.

– Sairastumiseen liittyi iso elämänmuutos. Oli paljon käsittelemättömiä asioita, ja olin saanut vain pintapuolista hoitoa. Paketti ikään kuin ratkesi, Sippel kuvailee.

Syömishäiriöiden takana on useimmiten monen tekijän summa. Geneettinen alttius, temperamentti ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat. Myös isot elämänmuutokset ja kriisit voivat altistaa syömishäiriölle.

– Halusin suorittaa ja olla hyvä ihminen, täydellisyyden tavoittelija. Sekin on ongelma, että laihtumiseen myös kannustetaan. Sitä pidetään aina hyvänä asiana, Kuusisto tiivistää.

Myös Sippel sanoo aina halunneensa olla hyvä kaikessa. Koulussa hän oli tottunut menestymään.

– Taustalla oli osin myös oman elämän kontrolloimisen halu. Lukiossa yritin suorittaa kaikkea täydellisesti.

Syömishäiriöliiton asiantuntijan Katri Mikkilän mukaan on hyvä, että syömishäiriöistä puhutaan julkisuudessa aiempaa enemmän. Syömishäiriöliitto

Syömishäiriöiden yhteydessä pitäisi aina puhua myös ympäristön vaikutuksesta. Sippel muistuttaa, että sairastuneet voivat olla mitä sukupuolta ja minkä ikäisiä tahansa. Sairastuneita yhdistää monesti tunnollisuus, älykkyys ja ahkeruus.

– On hyvä kyseenalaistaa, miksi laihuutta tavoitellaan. Yhteiskunta arvostaa itsekuria, jota laihuuskin ilmentää. Suorituskulttuuri ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Pitää hoitaa koulu, ihmissuhteet ja keho. Tässä järjestelmässä puserretaan kaikista irti jokainen pisara.

Kuusiston mukaan myönteistä taas on, että esimerkiksi mielenterveysongelmista puhutaan nykyään aiempaa enemmän.

– Ymmärretään yhä paremmin, että kenelle vain voi tulla esimerkiksi masennus. Siinä ei ole mitään ihmeellistä ja hävettävää. Siihen voi hakea apua samalla tavalla kuin murtuneeseen jalkaan, hän muistuttaa.

Naiset haluavat nyt Ruokarauha-podcastissaan osoittaa, kuinka monella tavalla syömishäiriöön voi sairastua. Podcast-idea syntyi, kun he tapasivat Syömishäiriö­liiton vapaaehtoistyöntekijöille tarkoitetussa tapahtumassa viime keväänä.

– Kirsti heitti ajatuksen siellä ilmaan, ja minä innostuin, Kuusisto kertoo.

– Meillä oli heti samanhenkinen visio, mitä haluaisimme tehdä. Ohjelmassa kuuluu sekä asiantuntijoiden että kokemusasiantuntijoiden ääni ja rikotaan niitä stereotypioita, Sippel jatkaa.

Podcastia voi kuunnella muun muassa Spotifyssa.

Podcast

Ruokarauhan tekijät

Lina Kuusisto

26-vuotias psykologian opiskelija.

Parisuhteessa.

Asuu Turussa.

Harrastaa liikuntaa, maalaamista ja avantouintia.

Kirsti Sippel

28-vuotias sosiologi, tohtorikoulutettava.

Parisuhteessa.

Asuu Turussa.

Harrastaa juoksua, musisointia ja teknometallin kuuntelua.

Läskifobia jyllää keskustelussa

Viime keväänä alkanut koronapandemia lisäsi yhteydenottoja Syömishäiriöliittoon. Liiton asiantuntijan Katri Mikkilän mukaan voikin päätellä, että koronatilanteen luoma ahdistus lisäsi myös syömishäiriöoireilua.

– Myös sellaisia yhteydenottoja tuli, että oli jo luultu toipumisen olevan pitkällä mutta arjen muututtua luisuttu vanhoihin käyttäytymismalleihin.

Mikkilä muistuttaa, että sillä on merkitystä, miten asioista puhutaan. Hän toivookin, että julkisessa keskustelussa ruoasta, liikunnasta ja kehonkuvasta puhuttaisiin nykyistä hienotunteisemmin.

– Meillä on erittäin painokeskeinen terveyskäsitys, ja lihavuuteen suhtaudutaan jopa syrjivästi. Käytän tästä termiä läskifobia.Mikkilän mukaan kyse on terveyshuoleen naamioidusta syrjinnästä. Kansanterveyden nimissä on luotu kunnollisen ja tunnollisen ihmisen muotti, johon kaikkien tulisi sopia.

– Jos siihen ei sovi, syrjitään eikä hyväksytä. Pitäisi muistaa, että ihmisen kehon kokoon ja painoon vaikuttavat monet muutkin asiat kuin syöminen ja liikkuminen. Esimerkiksi se, onko riittävät valmiu­det käsitellä hankalia tunteita tai onko ajautunut käyttämään ruokaa tunteidensa säätelyyn.

Syömishäiriöihin sairastutaan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Helsingin yliopiston vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan jopa joka kuudes nainen on kärsinyt syömishäiriöstä varhaisaikuisuuteen mennessä. Miehillä vastaava osuus on 2,4 prosenttia. Valtaosa liittoon tulevista yhteydenotoista on nuorilta ja nuorilta aikuisilta.

Mutta milloin omasta syömisestä sitten pitäisi huolestua? Mikkilän mukaan ainakin silloin, kun syöminen rajoittaa ja määrittää elämää.

– Kun huoli itsellä herää, ei se ole yleensä aiheeton. Jos on kiellettyjen ja sallittujen ruokien listoja ja joustamattomia sääntöjä, joista ei pysty ilman ahdistusta poikkeamaan.

Syömiseen ja käyttäytymiseen liittyvä salailu ja piilottelu ovat myös merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut