T24: Käännytysten määrä jatkoi kasvuaan Helsingin Satamassa - Viime viikolla käännytettiin 98 henkilöä Helsingistä takaisin Viroon

Kuvituskuva. Arkisto/Helsingin satama

Thea Ekholm

Matkustajamäärät Tallinnan ja Helsingin välisessä laivaliikenteessä ovat kääntyneet taas pieneen kasvuun lyhyen pudotuksen jälkeen, joka johtui reitillä liikennöivien laivayhtiöiden uudesta käytännöstä. Laivayhtiöt vaativat THL:n suosituksen mukaisesti kaikilta Suomeen saapuvilta matkustajilta negatiivisen koronatestituloksen ennen maahan saapumista. Testitulos on näytettävä ennen laivaan nousua.

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla Helsingin sataman matkustajamäärä kasvoi Suomeen saapuvan liikenteen osalta 1 161 henkilöllä edelliseen viikkoon verrattuna, ja Suomeen saapui 13 129 henkilöä.

Samaan aikaan satamassa tehtyjen käännytysten määrä jatkoi nousuaan ja Suomenlahden Merivartiosto joutui käännyttämään Helsingistä takaisin Viroon 98 henkilöä, jotka eivät täyttäneet maahantulon kriteereitä.

Yleisimpänä käännytysperusteena oli uhka kansanterveydelle sekä pyrkiminen Suomeen sellaiseen työhön, joka ei kuulu yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömien työtehtävien piiriin. Koronatestitodistus, todistus sairastetusta koronasta tai koronarokotustodistus ei yksinään oikeuta ulkomaan kansalaisen maahantuloa.

Käännytysten määrän kasvun taustalla voi olla väärinkäsitys siitä, että pelkkä todistus negatiivisesta koronatestistä tai todistus sairastetusta koronaviruksesta oikeuttaa maahantuloon Suomeen. Näin ei kuitenkaan ole.

Viro kuuluu tällä hetkellä ensimmäiseen rajoitusluokkaan, joten sieltä saa matkustaa Suomeen vain välttämättömien syiden vuoksi. Välttämättömiksi syiksi luetaan esimerkiksi perheasiat tai opiskelu Suomessa. Työmatkaliikenteessä maahantulo on sallittua diplomaateille, terveydenhuollon ja pelastustoimen henkilökunnalle sekä kuljetus- ja logistiikka-alan työntekijöille, kuten rekkakuskeille.

Suomenlahden merivartiosto muistuttaa myös, että henkilö ei voi itse määrittää työmatkansa välttämättömyyttä.

Rajavalvontaa Helsingin Satamassa on sujuvoittanut se, että Suomenlahden merivartioston rajavartiomiehet jatkavat edelleen viime vuonna alkanutta matkustajien informointia Tallinnan satamassa. Tämän toiminnan perustella 120 Suomeen aikonutta henkilöä luopui viime viikolla matkustusaikeistaan saatuaan tietoa voimassa olevista rajoituksista. Rajanylitysaikeista luopuneiden henkilöiden määrä kaksinkertaistui edellisviikkoon verrattuna.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut